-6.5 C
Alajärvi
torstai 18.4.2024
MAINOS

Vimpelin Voima Oy järjestää osakeannin

Vimpelin Voima Oy tarjoaa yksityishenkilöille, yrityksille ja yhteisöille mahdollisuuden sijoittaa paikalliseen yritystoimintaan.

Yhtiö järjestää osakeannin myymällä omistamiaan Vimpelin Voima Oy:n osakkeita. Osakkeet tulivat yhtiön haltuun Vimpelin kunnan kanssa tehdyssä kaupassa joulukuussa 2015.

MAINOS

Ilmoittautumisaika osakeantiin on voimassa 1.4. kello 12 saakka. Osakeannissa myydään enintään 500 kappaletta osakkeita 550 euron hintaan osaketta kohden.
Myytävä osakemäärä ja hinta ovat samoja, joilla yhtiö osti osakkeita Vimpelin kunnalta joulukuussa 2015.

Vimpelin Voima -konserni on vuonna 1944 perustettu sähköalan yritys. Yhtiö on pääosin yksityisessä omistuksessa, emoyhtiöllä on yli 600 osakkeenomistajaa. Emoyhtiö Vimpelin Voima Oy harjoittaa sähköenergian myyntiä ja sähköverkkotoimintaa, toimipaikka sijaitsee Vimpelissä.

Yhtiön sähköverkkoalue käsittää käytännössä Vimpelin kunnan alueen. Tytäryhtiö Voima-asennus Oy:n toimialana on sähköasennus ja -urakointi. Tytäryhtiön toimialue on Etelä- ja Keski-Pohjanmaa sekä Keski-Suomen alue. Yhtiöllä on toimipaikat Vimpelissä, Lappajärvellä ja Jyväskylässä.

Molemmat yhtiöt tunnetaan perinteisinä, ammattitaitoisina ja luotettavina toimijoina. Yhtiöillä on kokenut, osaava ja riittävä henkilöstö sekä kalusto vastuullisten tehtäviensä suorittamiseen. Konsernin palveluksessa on noin 30 henkilöä ja vuonna 2015 liikevaihto oli 5,7 miljoonaa.

Yhtiön tulevaisuuden suunnitelmissa on jatkaa sähköverkkotoimintaa nykyisellä verkkoalueellaan. Yhtiön tarkoituksena on kehittää sähköverkkoa määrätietoisesti ja pyrkiä tarjoamaan asiakkaille luotettavaa sähkönjakelua.

Hinnoittelussa pyritään noudattamaan valtakunnallista linjaa siten, että toiminnan vaatimukset voidaan täyttää sekä verkosto pitää hyvässä kunnossa. Lisäksi tavoitteena on ylläpitää riittävät resurssit ja osaaminen, joilla voidaan taata asiakkaille hyvä palvelutaso sekä häiriötilanteiden hoito.

Nykytilanteessa sähköverkkotoiminta on vakaata, sähköverkko on hyväkuntoinen ja toiminta antaa yhtiölle hyvän tukijalan toimintakokonaisuuteen.

Sähköasennus ja -urakointi ovat viime vuosina olleet yhtiönkasvavin toiminta-alue. Yhtiön toiminta on laajentunut paikallisesta maakunnalliseksi.

Liikevaihto on lähes kolminkertaistunut viimeisen viiden vuoden aikana, osin yrityskauppojen myötä.

Yhtiön lähiajan tavoitteena on laajentaa toimintaa myös uusille paikkakunnille. Asennustoiminta antaa myös hyvän lisäresurssin sähköverkkotoiminnalle, erityisesti suuremmissa häiriötilanteissa.

Konserni on taloudellisesti vakavarainen ja sen taloudellinen tilanne on hyvä. Meneillään oleva osakeanti parantaa entisestään yhtiön taloudellista tilaa ja antaa mahdollisuuden toimintojen kehittämiselle.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät