-9.1 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Patjamyynnin pieni jättiläinen Trove Huonekalu avaa myymälän Alajärvelle

Alajärvelle on perustettu uusi yritys, Trove Huonekalu, joka avaa ovensa Paavolantorilla heinäkuun alussa.

Kauppiaana yrityksessä on Tatu Kurunmäki ja yhtiökumppanina Mika Ala-Mattinen. Tatulla on entuudestaan Trove Huonekalu Ähtärissä, jossa on toimittu vuodesta 2012.

MAINOS

– Alajärvelle perustamme kokonaan uuden myymälän. Asiaa on pohdittu jo pidempään, koska meitä on paikkakunnalle kysytty ja itsekin alajärveläisiä olemme, mutta asiat eivät ole aikaisemmin loksahtaneet kohdilleen.

– Nyt sain Mikan yhtiökumppaniksi, Paavolantorilta sopivat tilat ja löysimme työhön mukaan huonekalualan ammattilaisen, joka palvelee asiakkaita Alajärvellä.

Tatu työskentelee jatkossakin Ähtärissä, mutta jakaa työaikaansa myös Alajärvelle. Mikan päätyö säilyy Alajärven kaupungilla.

Alajärvelle Trove perustetaan pitkälti samalla konseptilla kuin Ähtärin myymälä, mutta vahvistettuna.

– Alajärven myymälä on selvästi isompi kuin Ähtärin. Saamme tarjolle laajemmat patjavalikoimat, sohvat kattavammin ja seniorituotteiden tarjonta monipuolistuu Mikan asiantuntemuksen avulla.

Moottoroituja sänkyjä Trove myy poikkeuksellisen paljon siksi, että sängyt tuodaan kotiin, asennetaan valmiiksi ja varmistetaan, että asiakas osaa sitä käyttää.
Moottoroituja sänkyjä Trove myy poikkeuksellisen paljon siksi, että sängyt tuodaan kotiin, asennetaan valmiiksi ja varmistetaan, että asiakas osaa sitä käyttää.

Troven vahvuutena ovat isot varastot, joka takaa nopeat toimitukset. Trove onkin merkittävä toimija alalla, patjamyynnin pieni jättiläinen! Sen myyntimäärät ovat huomattavat ja taustalta löytyy Suomen suurin patjavalmistaja.

– Uutta on se, että nyt saamme tarjolle myös entistä pidemmät erikoismittaiset patjat ja sängyt, kotimaiselta valmistajalta tietenkin, Tatu ja Mika kertovat.

Yrityksen tuotteiden kotimaisuusaste onkin poikkeuksellisen korkea. Tyypillisesti se on huonekalukaupassa nykyisin noin 50 prosentin luokkaa, Trovella noin 95 prosenttia. – Kotimaisuutta ei tarvitse säikähtää, sillä se ei tarkoita isoja hintoja. Yksi toiminnan perusperiaatteista on järkevä hintapolitiikka ja joustavat maksuehdot.

– Kun puhe on esimerkiksi sängyistä ja patjoista, niin emme halua myydä huonoa. Patjavalinnalla on suuri merkitys ihmisen kokonaishyvinvoinnille ja haluamme tukea sitä. Haluamme pitää hinnat kohtuullisina ja maksutavat sellaisina, että jokainen voi hankkia itselleen sopivan patjan.

Yrittäjät toteavat, että he haluavat aidosti tehdä asiakkaiden terveyttä ja jaksamista edistävää kauppaa.

Samaan ajatukseen mahtuu myös panostus seniorikalusteiden maailmaan. Tämä tarkoittaa huonekaluja, joiden avulla kotona asuminen on ikäihmiselle entistä helpompaa mahdollisimman pitkään.

– Korotetut ja moottoroidut tuolit, moottoroidut sängyt ja seniorisängyt, jotka ovat hyvin valmistettuja ja kestäviä, helpottavat arkea kummasti.

Ostoskokemuksesta Trovessa halutaan luoda mahdollisimman vaivaton niin, että asiakkaan halutessa tuotteet kuljetetaan kotiin, kasataan ne valmiiksi ja vanha huonekalu voidaan viedä pois ja toimittaa asiallisesti kierrätykseen.

Troven mainoskasvona on jo pitkään ollut keihäänheittäjä Ari Mannio, joka on mukana Troven osastolla myös lauantaina 23.4. Soinin messuilla.
Troven mainoskasvona on jo pitkään ollut keihäänheittäjä Ari
Mannio, joka on mukana Troven osastolla myös lauantaina 23.4. Soinin messuilla.

– Myymme paljon moottorisänkyjä juuri tästä syystä, Tatu sanoo. – Kasaamme sängyn aina valmiiksi ja ennen kuin lähdemme, huolehdimme siitä että asiakas osaa oikeasti myös käyttää sitä!

Sänkyjen, patjojen ja sohvien ohella Troven valikoimiin kuuluvat mm. lipastot, liukuovikomerot mittatilauksella, tv-tasot, ruokaryhmät ja toimistokalusteet.

Ensiesittäytyminen Soinin messuilla!

Vaikka Alajärvelle avataan oma itsenäinen myymälä, jatkuu toiminta Ähtärissä ennallaan ja vain vahvistuen. Myös nettikauppaan panostus voimistuu lähiaikoina.

– Ähtärissä meillä on ollut asiakkaita Alajärveltä, Vimpelistä ja Kyyjärveltä, mutta sitäkin enemmän on ollut niitä, jotka ovat kiinnostuneita, mutta matka on liian pitkä. Tästä syystä oma liike Alajärvelle on hyvä ratkaisu, Mika ja Tatu sanovat.

Uusi Alajärven Trove Huonekalu esittäytyy yleisölle ensimmäisen kerran lauantaina 23.4. Soinissa Asumista ja Hyvinvointia -messuilla.

– Messuilla on Alajärven Troven osasto ja patjoista meillä on siellä uusi mallisto esillä. Samalla voitte tulla tutustumaan uusiin alajärveläisiin yrittäjiin, Mika Ala-Mattinen ja Tatu Kurunmäki kutsuvat.

Troven osastolla voi tavata myös keihäänheittäjä Ari Mannion ja kysellä vaikka alkavan kauden tavoitteista, sillä Ari on Troven keulakuva kampanjoissa ja siksi ilman muuta messuilla mukana!

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät