-4.8 C
Alajärvi
lauantai 03.12.2022
spot_img

Maataloustuottajat kisailivat Soinissa

Soinin MTK järjesti tällä kertaa vuosittaisen kisailutapahtuman Kuusiokuntien järjestöille. Mukana Hautakyläsalin tapahtumassa olivat ryhmät Kuortaneelta, Töysästä, Alavudelta, Lehtimäeltä ja Soinista.

Paikallisen järjestön tarjoaman kahvittelun jälkeen kisailtiin salissa leikkimielisessä ilmapallokisassa. Kuortaneen porukka vei voiton. Päivän päätteeksi grillattiin makkaroita ja jutusteltiin paikallisten yhdistysten asioista.

Soinin MTK:ssa toimihenkilöt ovat vaihtuneet kuluvan vuoden alussa. Puheenjohtajana toimii Terho Korpela ja sihteerinä Terhi Tohni. Aiemmin puheenjohtajana toimi Heikki Jousmäki ja sihteerinä Kirsi Hautakangas.

Kuluvan vuoden toimintaan kuuluvat jatkossa hyvinvointimessuille osallistuminen huhtikuun 23. päivänä. Syksyllä ollaan mukana tuottajien kirkkopyhässä. Myös perinteinen grilli-ilta pidetään syksyllä. Tohnin mukaan maatalousväestöä mahtuisi lisääkin mukaan toimintaan.

Rami Puro

sinua saattaisi kiinnostaa

- Ilmoitus -
- Ilmoitus -

Viimeisimmät