Elämänhallinnan valmentaja ja nuorisotyöntekijä Janne Kaleva Nuorisopalvelu Balannsista laittoi nuoret Evijärvellä miettimään omia unelmiaan ja mahdollisuuksia muuttaa unelmat tavoitteiksi.

Evijärven nuoret muuttivat haaveitaan tavoitteiksi

Evijärven keskikoulun seitsemänsien ja kahdeksansien luokkien oppilaat saivat luvan perästä keskittyä haaveiluun, kun koululle saapui Nuorisopalvelu Balanssi elämäntaitoja valmentavalla koulukierroksellaan.

Jokainen nuori sai kirjata oman unelmansa yhteiseen tauluun. Päivän aikana siihen kertyikin unelmia laidasta laitaan.
Jokainen nuori sai kirjata oman unelmansa yhteiseen tauluun. Päivän aikana siihen kertyikin unelmia laidasta laitaan.

Haaveilua tärkeämpää oli kuitenkin se, että päivän aikana nuoret oppivat erottamaan haaveet tavoitteista ja näkemään, voidaanko haaveista tehdä toteuttamiskelpoisia tavoitteita.

Elämänhallinnan valmentaja ja nuorisotyöntekijä Janne Kaleva Balannsista kertoo, että Evijärvellä nuorille toteutettiin Tiikerin Tavoitepaja -koulutus, jota on tyypillisimmin tarjottu lukiolaisille.

Janne sai kuitenkin yllätyksekseen todeta, että tämä muotti istui mainiosti myös nuoremmille koululaisille ja etenkin seiskaluokkalaiset yllättivät asiassa aktiivisuudellaan ja sillä, miten hyvin nämä osasivat rakentaa omia tavoitteita itselleen.

– Haluan, että nuoret tämän päivän aikana saavat lisää uskallusta unelmoida, Janne toteaa. – Samalla yritämme antaa heille menetelmiä, joiden avulla toiveet voi muuttaa tavoitteiksi.

Vaikka jokaisen nuoren uskoisi unelmoivan monenlaisista asioista, niin kysyttäessä niitä unelmia ei aina heti löydy. – Usein kun joku uskaltaa aloittaa, unelmia alkaa pulppuilla ilmoille muiltakin.

Päivä käynnistyi Evijärvellä kaikille yhteisellä luennolla, jonka jälkeen omille tunneille kokoonnuttiin luokittain.

Luokkatunneilla Janne kyseli nuorilta heidän unelmistaan, joita löytyikin monenlaisia lottovoitosta alkaen. Unelmat tavoitteista erottaakin se, että unelma on jotakin jonka vain toivoo tapahtuvan, kun taas tavoitteet ovat niitä, joiden toteuttamiseksi ihmisellä on selvä suunnitelma.

Unelmia ja tavoitteita on nuorilla monenlaisia.
Unelmia ja tavoitteita on nuorilla monenlaisia.

Niinpä nuorillakin unelmat ja tavoitteet olivat erilaisia. Tavoitteita löytyi lyhyeltä aikaväliltä mopokortin saamisesta aina pidemmälle tulevaisuuteen koulutuksen, ammatin, oman perheen ja omakotitalon hankkimiseksi.

Janne kannusti nuoria miettimään tavoitteilleen myös selkeän aikataulun, minä vuonna minkäkin asian pitäisi tapahtua? – Meidän on usein vaikeaa asettaa jokin vuosi tavoitteidemme toteuttamiseksi. Se kuitenkin kannattaa, sillä kun on selkeä aikataulu, se tekee asiasta enemmän tavoitteen kuin toiveen.

– Aikataulun laittamisella tavoite myös vahvistuu. Se tekee siitä asian, joka todella tulee tapahtumaan, Janne sanoi ja muistutti, että tavoite jolla ei ole aikataulua, ei yleensä toteudu.

Unelmoinnin ohessa Janne Kaleva laittoi nuoret pohtimaan myös omia vahvuuksiaan ja hyviä puoliaan, sillä liian usein mietimme vain negatiivisia asioita itsessämme.

– Yleensä huomaamme vain huonot puolemme. Mutta edesauttaako se meitä onnistumaan tavoitteissamme?

Nuorisopalvelu Balanssi vieraili kierroksellaan myös Lappajärven yhteiskoululla.

Tuula Jokiaho