-13 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Soinin Sisun yleisurheilukesä alkoi yu-koululla

Lasten perinteinen yleisurheilukoulu käynnisti Sisun yleisurheilukesän. Tapahtumia kesän mittaan on kaikenikäisille jatkuen elokuulle saakka.

Yleisurheilukoulu kokoontuu tiistai-iltaisin kello 18-19.30. Ensimmäisellä kerralla reilusti yli 50 lasta aloitti elokuun alkuun kestävän koulun, jossa harjoitellaan eri yleisurheilulajeja kymmenen ohjaajan toimesta. Viime vuonna yu-koulun kirjoilla oli 90 lasta, joten iso joukko lapsia liikkuu yu-kentällä.

MAINOS

Nuorille on tarjolla perinteiseen tapaan Hippo-cupin osakilpailuja. Kesä, -heinä- ja elokuussa kisaillaan eri lajeissa. Perheen pienimmille on tarjolla Hippo-olympialaiset heinäkuun viimeisenä päivänä.

Viiskuntakisat järjestetään 26.7. Päävastuun yu-koulusta hoitaa toukokuun ajan Eveliina Ojala ja loppukesän huolehtii Jenna Jaakkola. Yu-koulun ohella lisää treenejä kaipaaville vähän isommille urheilijoille Eveliina ohjaa tehotiimiä. Kunniakierros järjestetään Soinissa 7.6.

Naisten kevätkirmaisu järjestetään toisen kerran. Tapahtumapäivä on lauantai 21.5. Ennen varsinaista lenkkiä on yhteistalolla esittelyssä liikunta- ja hyvinvointituotteita.

Alkuverryttelyn jälkeen on mahdollista kiertää viiden tai kymmenen kilometrin lenkki. Lenkki ei ole kilpailu, vaan reitin pituuden ja vauhdin voi määritellä oman tuntuman mukaan.

Tasapuolisuuden nimissä miehillekin on luvassa oma tapahtuma. Miesten 10-ottelu järjestetään 15.7. Luvassa on totisempien lajien sijasta yllätyslajeja. Miehet rohkeasti kokeilemaan urheilun leikkimielisyyttä!

Sisun yleisurheilujaoston puheenjohtajana toimii Anne Hietala, sihteerinä Viveka Vähäsoini ja rahastonhoitajana Jaana Lehisalo. Yhteensä jaostoon kuuluu 12 jäsentä.

Rami Puro

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät