Alajärven Naisyrittäjät palkitsi Vuoden Naisyrittäjinä Salme Kivimäen (vas.) ja Sisko Salon.

Salme Kivimäki ja Sisko Salo valittiin Alajärven Vuoden Naisyrittäjiksi

Alajärven Naisyrittäjät palkitsi kevätkokouksessaan Vuoden Naisyrittäjinä parturi-kampaaja Salme Kivimäen ja toimitusjohtaja, KLT Sisko Salon. Molemmilla naisilla on pitkä yrittäjän ura takanaan.

Kivimäki valmistui vuonna 1982 ja perusti parturi-kampaamoyrityksen kotinsa yhteyteen, missä palvelikin asiakkaitaan kymmenen vuoden ajan. Sen jälkeen hän siirtyi Kauppakatu 26:een Alajärven keskustaan, missä hänen yrityksensä Parturi-Kampaamo Muoti-Hius yhtä sijaitsee.

Kivimäki itse toteaa, että eläkkeellähän tässä ollaan, vaikka veri vetää töihin joka päivä. Lapsenlasten myötä hän on kuitenkin ottanut viimein aikaa itselleen ja perheelle.

Kun hän katsoo taaksepäin menneitä vuosia, hän ei muista kuin hyviä asioita. Hän välittääkin kiitokset asiakkailleen, jotka ovat mahdollistaneet hänen pitkän työuransa.

Salo toimii yrityksensä Tilitoimisto Salo Oy:n toimitusjohtajana ja hän on myös KLT-kirjanpitäjä. Yritys on perustettu vuonna 2003. Hän työllistää yrityksessään lisäksi viisi henkilöä, mukaan lukien oman tyttärensä. Salo omistaa yhdessä puolisonsa kanssa Linjakori Oy:n, jossa hän toimii myös talousjohtajana. Osaamista ja kokemusta on karttunut jo yli 40 vuoden ajalta.

– Ilo on ollut tehdä tätä työtä koko sydämestä, Salo toteaa. Ison kiitoksen hän antaa asiakkailleen ja heidän luottamukselle.

Vesa Alanko-Luopa ja Jouko Etula toivat Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelun ja Alajärven kaupungin onnittelut naisyrittäjille. Alanko-Luopa toteaa, että molemmissa korostuu palvelualttius ja palveluhenkisyys, ja asiakas on kuningas näille yrittäjille ja heitä palvellaan parhaan kykynsä mukaan.

Hän näkee, että naisten pitkät työurat viitoittavatkin sitä, että he ovat sitoutuneet työhönsä.

Jaana Koivukoski