Soinilainen 15 -vuotias Sami Uurinmäki kuuluu kuulantyönnössä ikäluokkansa parhaimmistoon Suomessa.

Sami Uurinmäki on kuularingissä ikäluokkansa huippua

Soinilainen 15 -vuotias Sami Uurinmäki on komearaaminen nuori mies, jonka vapaa-aikaan kuuluu liikunta eri muodoissaan. Samin omimmat lajit ovat jääkiekko, pesäpallo ja ykkösenä nyt kuulantyöntö ja sen mukanaan tuoma saliharjoittelu.

Sami kuuluu kuulantyönnössä ikäluokkansa parhaimmistoon Suomessa. Näin siitä huolimatta, että kilpailemisen lajissa hän aloitti vasta viime kesänä.

– Olin joskus työntänyt kuulaa ja vanhempani alkoivat sanoa, että etköhän lähde kisoihin kokeilemaan, Sami muistelee viime kesää. Näin tapahtui ja kuula lensi heti Suomen kärkituloksien joukkoon.

Ovi SM -kisoihin avautui ja sieltä oli tuomisina viides sija.

Nyt uusi kausi on vasta alkupuolella, mutta silti Sami on jo työntänyt uuden ennätyksensä 13,24 neljän kilon kuulalla ja samalla ylittyi A -raja, eli matka SM -kisoihin Hämeenlinnaan on loppukesästä edessä. Tavoitteena on sijoittua kärkipäähän mittelöissä.

Sami harjoittelee salilla neljästi viikossa hankkien lihasvoimaa. Lajiharjoituksia ja tekniikkaa hän harjoittelee pääasiassa kotona. Omaa valmentajaa hänellä ei vielä ole, mutta Soinin oma 80 -luvun kuulantyöntäjätähti Aulis Akonniemi käy välillä seuraamassa Samin harjoituksia ja on antanut vinkkejä harjoitteluun.

Sami toteaa, että valmentajasta alkaisi kyllä varmasti jo tässä vaiheessa olla hyötyä, jotta osaisi keskittyä paremmin niihin asioihin, mihin pitää. Itse hän näkee vahvuuksikseen voiman, mutta tekniikan kanssa on vielä hakemista.

Voimaa Sami on hankkinut talven mittaan salilta. Vaikka hän ei alunpitäen ollut kovin innostunut saliharjoittelusta, kertoo hän tykästyneensä siihen ajan myötä ja nyt hänellä onkin yhtenä tavoitteenaan rikkoa Soinin koulun 9 -luokkalaisten penkkipunnerrusennätys. Vanha ennätys on 110 kiloa, Samilla nousee jo 105.

Vaikka Samin ajasta ison osan ottaakin nyt kuularinkiin valmistautuminen, niin silti muitakaan lajeja ei ole unohdettu. Talvet hän pelaa jääkiekkoa Karstulan joukkueessa ja kesät pesäpalloa joukkueessa Alavudella.

Lisäksi Sami harrastaa metsästystä ja jos ei ole metsällä tai treenaamassa , niin kavereiden kanssa pelataan sählyä tai pelataan rullaluistinten päältä.

Tietokoneella Sami ei ehdikään turhan paljon istua mutta myöntää, että sitten kun hän koneelle istuu, tahtoo aamu tulla vastaan.

Tuki tarpeen

Urheilu vaatii paitsi innokkaan ja lahjakkaan urheilijan, myös paljon taloudellista panostamista. Sami onkin kiitollinen Piipposen perheelle, joka on tarjonnut hänelle Petri ja Riina Piipposen kuntosali Garage Gymillä vuoden ilmaisen käyttöoikeuden.

Myös Soinin kunta ja Soinin Sisu ovat olleet merkittäviä kannustajia nuoren miehen harjoittelussa. Myös isovanhemmat saavat kiitoksen avusta.

Tukea Sami tarvitsee kuitenkin jatkossakin ja sitä varten hänelle on avattu oma valmennustili. Tilinumero on FI32 5432 0720 032181.

Peruskoulua Samilla on jäljellä vielä yksi vuosi ja sen jälkeen hän toivoo pääsevänsä joko Kuortaneelle liikunnanohjaaja -opintoihin tai turvallisuusvalvoja -koulutukseen Kurikkaan, poliisin tai urheilufysioterapeutin ammatti tähtäimessään.

Tuula Jokiaho