-9.5 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Idearikas ideointi-ilta Soinissa

Soinin ideointi-illassa heitettiin ilmoille monenlaisia ideoita eri sektoreilta. Kunnantalolle saapui kymmeniä henkilöitä seuroista ja yhdistyksistä kehittämään Soinin tapahtumia ja luontopalveluita.

Tilaisuuden tarkoituksena oli ideoida yhdessä eri seuratoimijoiden kanssa Soinin alueen kehittämissuunnitelmaa. Suunnitelmassa huomioidaan erilaisten alueen tapahtumien, luonto- ja kulttuurireittien ja erityyppisten luontopalveluiden kehittäminen.

MAINOS

Tilaisuuden avauksessa kunnanjohtaja Stefan Sundberg toi esille ilouutisen kunnan tiestön paranemisesta kuluvan vuoden aikana peräti kolmeen eri suuntaan.

Pirkko Ylätalo JPYP:stä toimi illan puheenvuorojen jakajana. Hannu Nevala toi esille ajatuksia Järviseutu-seuran hallinnoiman Outdoorslife -hankkeen kautta. Hanke jatkuu vuoteen 2017 saakka.

Ylätalon mukaan Soinia voivat kehittää vain aktiiviset henkilöt, joilla on halu kehittää ja näyttää sitä muillekin. Paikkakunnalla on tehty paljon, mutta tekemistä jatkossakin riittää.

Nevalan mukaan Järviseutu-seuran hallinnoima hanke aikaansai melontareitin Järviseudulle.

-Nyt on ryhdytty kehittelemään myös kulttuurihanketta koko Järviseudun aluetta koskien luonnon omana puistona. Mutta mitä kaikkea löytyy alueen ympäristöstä? Meteoriitin törmäyksen aikaansaama Lappajärvi ja sen ympäristö voisi toimia Geoparkina. Mikä Soinissa voisi olla ominaista hankkeen kannalta, kysyi Nevala.

Illassa kuultiin lennokkaita ajatuksia uusista ideoista. Sisun pyöräilyjaoston Matias Leppänen esitteli näkemyksiä harrastajien puolesta.

– Mielestämme Vuorenmaa ympäristönä sopii monenlaiseen toimintaan. Laskettelu ei yksin riitä alueelle, vaan pitää kehitellä ympärivuotista toimintaa. Extreme Park Vuorenmaassa voisi olla maastopyöräilyyn sopiva muutaman kilometrin rata, jonka voisi yhdistää pitempään lenkkiin. Erilaiset pumppiradat, alamäkiluistelu, paintball ja melonta. Siinä muutamia ideoita hankkeeseen vietäväksi.

Illassa kuultiin tulevia hankkeita, mm. kulttuurin osalta Parviaisessa Kyläpääskyjen hallinnoimaa kulttuurihankkeesta Rantasen tilalla. Tavoitteena on luoda kesäteatteria, taideleirejä ja muita tapahtumia Leena Valkeuden omistamalla paikalla.

Ideointi-illan yhteenvetona perustettiin eri yhdistyksen edustajista hanketyöryhmä, joka miettii hankkeelle ideoista toteutettavia asioita. Aika näyttää, mitä ideoita onnistutaan toteuttamaan.


Rami Puro

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät