Rannankylän Kyläyhdistys juhli 20 aktiivista toiminnan vuotta

Rannankylän Kyläyhdistys ry juhli lauantaina 20 aktiivisen toiminnan täyttämää vuottaan. Juhlat järjestettiin kotoisissa merkeissä Suninsalmen satama-alueella kahvittelun ja muistamisten merkeissä.

Kuvataiteilija Tuula Ylivinkka totesi, miten ylpeä hän on Lehtimäen Rannankylästä, ylpeä maalaisuudestaan ja rannankyläläisyydestään.
Kuvataiteilija Tuula Ylivinkka totesi, miten ylpeä hän on Lehtimäen Rannankylästä, ylpeä maalaisuudestaan ja rannankyläläisyydestään.

Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Leena Tynjälä ja sihteeri Eija-Liisa Keskinen jakoivat muistamisia lukuisille kylän toimijoille.

MAINOS

Ensimmäisenä muistamisensa saivat kaksi kyläläistä, jotka ovat saaneet Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahaston työskentelyapurahat. Kokovuotisen työskentelyapurahan saanut kuvataiteilija Tuula Ylivinkka totesi kiitospuheessaan, miten ylpeä hän on Lehtimäen Rannankylästä, ylpeä maalaisuudestaan ja rannankyläläisyydestään.

– Olen maalaisnaistaiteilija ja siksi minua erityisesti lämmitti se, että sain apurahan Oiva Kuusiston rahastosta. Hän oli agronomi, jolta pakkolunastettiin maat asuntoalueeksi Seinäjoen laajentuessa.

– Olen yltiömaalainen taiteilija, joka asuu maaseudulla ja kuvaa ympärillään olevaa.

Juha Pohjonen muistutti, että vaikka suuret hankkeet ovat niitä joista kylät näkyvät, niin hankkeet on hetkellisiä, mutta työ on jatkuvaa.

Toinen apurahan saaja kylältä on säveltaiteissa puolivuotisen työskentelyapurahan saanut musiikinopettaja Heikki Jokiaho, joka kiitoksessaan totesi olevansa ylpeä siitä, että on lähtöisin Rannankylältä ja saa asua siellä. – Tällä vireästi toimivalla kylällä on mahtava asua.

Kylätoiminnasta itseoikeutetusti ensimmäisenä palkittiin koko yhdistyksen alkuun polkaissut ”kylämuori” Leena Ylivinkka. – Täytän heinäkuun alussa 83 vuotta. Eläkkeelle jäädessäni aloin miettiä mitä tekisin ja silloin päätin, että tänne tarvitaan kyläyhdistys, Leena muisteli.

Leena Ylivinkka totesi kyläyhdistyksen aina toteuttaneen suuria hankkeita, mutta kiitti erityisesti nykyisiä toimijoita siitä rohkeudesta, jolla nyt Suninsalmen alue on hankittu kylän omistukseen. – Onneksi kylällä on myös uutta polvea kasvamassa, tällä kylällä on tulevaisuutta!

Kaupungin tervehdyksen juhlaan toi kaupunginhallituksen toinen varapuheenjohtaja Kuisma Kujala. Vierellä puheenjohtaja Leena Tynjälä ja sihteeri Eija-Liisa Keskinen.

Etelä-Pohjanmaan Kylät ry:n puuhamiehenä pitkään toiminut Juha Pohjonen saapui juhlaan kotikylästään Hakojärveltä muistellen Rannankylää aina sotien jälkeisestä ajasta lähtien, jolloin yhteys Rannankylän ja Hakojärven välillä syntyi ministeri Eino Uusitalon kesäisin pyöräillessä ja talvisin hiihtäessä kerhonpitoon Hakojärvelle.

Kyläyhdistyksen perustamisen aikaan Pohjonen oli merkittävänä tukena ja apuna rannankyläisille. Pohjonen muistutti, että vaikka suuret hankkeet ovat niitä joista kylät näkyvät, ei saisi unohtaa sitä mittavaa työtä, joka kylillä tehdään myös hankkeiden takana. Hankkeet on hetkellisiä, mutta työ on jatkuvaa.

Eero Leminen oli yhdistystoiminnan alkuvuosina vuoroin puheenjohtajana ja työparina Leena Ylivinkan kanssa.

Oman muistamisensa sai myös Eero Leminen, joka yhdistystoiminnan alkuvuosina oli puheenjohtajana vuoroin Leena Ylivinkan kanssa. Tilaisuudessa kiitettiin myös Helinä Ojalaa, Pirkko Mäkipeltoa ja Jaakko Latva-Laturia, joiden rooli on ollut merkittävä.

Kaupungin tervehdyksen juhlaan toi kaupunginhallituksen toinen varapuheenjohtaja Kuisma Kujala todeten, että Rannankylällä on syytä aitoon ylpeyteen kylästä. – Täällä on aina ollut aktiivisia ja pystyviä ihmisiä ja on toteutettu useita merkittäviä hankkeita.

Kujala nosti esille kaikkien lehtimäkeläisten identiteettiä vahvistavan Lehtimäen Joulu -lehden, joka on Rannankylän kyläyhdistyksen käsialaa, todellista kotiseututyötä.

Aisaparin tervehdyksen juhlaan toi Eeva Arpala, joka totesi että vaikka Aisaparin ja Rannankylän Kyläyhdistyksen yhteistyö ei ole vielä pitkä, niin Aisapari saa olla tyytyväinen, että se saa tehdä yhteistyötä näin vireän kylän kanssa. – Rannankylä kelpaa esimerkiksi muille Alajärven ja koko Aisaparin alueen kylille.

Aisaparin tervehdyksen juhlaan toi Eeva Arpala, joka totesi että Rannankylä kelpaa esimerkiksi muille Alajärven ja koko Aisaparin alueen kylille.

Kiitospuheenvuoronsa juhlassa käytti myös yhdistyksen sihteeri Eija-Liisa Keskinen todeten olevansa järjestöihminen, jonka mielestä on illalla kiva mennä nukkumaan, kun on päivällä touhunnut!

Musiikkia juhlassa kuultiin Heikki Jokiahon esittämänä ja yllätysnumerona kuultiin Sakari Moision säveltämä ja sanoittama Rannankylän Laulu, Sakarin laulamana Heikin säestyksellä.

Työ jatkuu

Lehtimäen Rannankylä on valittu vuonna 2012 vuoden Järviseutulaiseksi kyläksi. Samana vuonna Leena Ylivinkka sai maakunnallisen kylätoimijan kunniakirjan.

Kyläyhdistys on juuri hankkinut omistukseensa Suninsalmen satama-alueen kahvilarakennuksineen ja työ alueen kehittämiseksi onkin käynnistymässä.

Ensimmäisenä askeleena on jo tälle kesälle uuden Rannan puuhapaikan tekeminen.

Hankkeessa toteutetaan lasten monitoimikiipeilypaikka ja parannetaan alueen viihtyisyyttä istutuksilla sekä pöytä- ja penkkiryhmällä. Hanke on saanut rahoituksen Leader Aisapari ry:ltä.

Hankkeen kustannusarvio on 19342 euroa, josta julkisen tuen osuus on 12572 euroa. Lasten leikittävänä monitoimikiipeilypaikka on loppukesästä.

Tuula Jokiaho

 

 

Exit mobile version