Kyyjärven kunta on valtuustoaloitteen pohjalta tehnyt kaikille kyyjärvisille yrittäjille suunnatun kyselytutkimuksen.

Kyyjärvellä kysyttiin yrittäjiltä

Kyyjärven kunta on valtuustoaloitteen pohjalta tehnyt kaikille kyyjärvisille yrittäjille suunnatun kyselytutkimuksen. Tavoitteena on saada yrittäjien näkökulmaa kunnan elinkeinopalvelujen järjestämiseen sekä kunnan ja yrittäjien välisen yhteistoiminnan kehittämiseen.

Kyyjärven kunnan elinkeinotoimi on tällä hetkellä järjestetty ostopalveluna Karstulanseudun Kehittämisyhtiöltä siten, että Kyyjärven osalle on resursoitu keskimäärin yksi päivä viikossa. Nyt tehdyllä kyselyllä on tarkoitus kartoittaa mm. palvelun riittävyyttä ja saatavuutta.

Keskusteluissa on ollut esillä myös Kauppakeskus Paletin kauppiasyhdistyksen ja kunnan elinkeinotoimen tiiviimpi yhteistyö ja myös siitä toimintamallista halutaan saada yrittäjien näkemys.

Kyselyn tulokset puretaan tänään torstaina Kalliorannan leirintäalueen päärakennuksessa kuntapäättäjien ja yrittäjien yhteisessä kesäillan istunnossa. Tilaisuudessa on kyselytulosten lisäksi tarkoitus vapaamassa hengessä keskustella yleensä yrittämisestä.

Tilaisuuteen ovat kutsutut kaikki kyyjärviset yrittäjät ja kunnanvaltuutetut. Myös Karstulanseudun Kehittämisyhtiön sekä Kyyjärven POP-pankin edustus on paikalla.