-7.3 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Saukon valttina monipuolisuus

Neljättä kauttaan miesten Superpesistä iskevä Jere Saukko on tehnyt varsin hyvää jälkeä Vedon väreissä alkukesän koitoksissa.

– Pelit ovat menneet osaltani hiukan kaksijakoisesti, mutta ehkä kokonaisuudessaan alkukauteni on sujunut ihan mukiinmenevästi. Joukkueemme on voittanut tähän saakka kaikki pelit, joten siinä mielessä tahti on ollut oikein hyvä, hän tuumaa.

MAINOS

Jokeripaidassa pääosin esiintyvä etenijä-vaihtaja on nähty viime kierroksilla myös ulkokentällä kolmosvahdin paikalla. Ulkopelikomennukset ovatkin suuresti tuulennopean pelaajan mieleen.

– Onhan se mukavaa vaihtelua, ja pelissä pysyy siten paremmin mukana. Joukkueen materiaali on laaja, joten pelaajia pystyy hyvin kierrättämään ja antamaan lepoa, jos joku sitä vaatii.

Omia vahvuuksiaan pesäpalloilijana Jere Saukko pohdiskelee hetken.
– Ehkäpä se on monipuolisuus. Pystyn purkamaan ja paikkamaan tilannetta sen mukaan mitä tarvitaan.

Kitrolle vieraisille

Kahden vuoden sopimuksen allekirjoittanut Saukko on Alajärven kasvatteja. Siirtyminen naapuriseuraan tuntui luontevalta ratkaisulta, sillä ympyrät olivat hänelle jo entuudestaan tutut.

– Pelasin Vedon A-pojissa vuosina 2011-2013, ja saavutimme tuolloin Suomen mestaruuden, hopeaa ja pronssia. Nyt sitten tavoittelen ensimmäistä aikuisten mestaruutta.

Omia päämääriään Saukko ei ole kuluvalle kaudelle juurikaan miettinyt, vaan tärkeintä on sinivalkoisten menestyminen.

– Haluan tietenkin kehittyä mahdollisimman paljon pelaajana ja siten auttaa joukkuetta voittoihin.

Miesten Superpesiksen voimasuhteita urheilija luonnehtii aikaisempia kausia tasaisemmaksi.

– Sarja on pitkästä aikaa vähän yllättävämpi, ja pelejä on pelattu paljon ristiin. Näyttää siltä, että me ja Sotkamo olemme jälleen vahvoilla, mutta on joukossa hyviä yllättäjiäkin. Esimerkiksi JymyJussit on pelannut pirteästi ja paljon paremmin kuin mitä heiltä odotettiin.

Vaikeuksien kanssa kamppaileva kasvattajaseura saa Saukon sympatiat osakseen.

– Joukkueella on ollut ikäviä loukkaantumisia ja todella huonoa tuuria. Tottakai toivon, että hekin pärjäisivät.

Tänään torstaina vastustajan ominaisuudessa Kitrolle kirmaava pesäpalloilija uskoo, että omissa otteissa saattaa olla hitunen lisäpotkua.

– Katsomosta voi tulla pientä kuittailua, mutta se kuuluu asiaan. Mukavahan sinne on lähteä pelaamaan, hän vakuuttaa.

Tuleva rakennusmestari

Kuopiossa rakennusmestariksi opiskeleva Jere Saukko asustaa tällä hetkellä Seinäjoella. 23-vuotiaan pesäpalloilijan kesän ohjelmaan kuuluvat Seirassa suoritettava työharjoittelu sekä lajin parissa vietetyt päivät.

– Täytyy lähettää Seiralle kiitokset, sillä siellä suhtaudutaan todella hyvin siihen, että poissaoloja tulee pesäpallon vuoksi aika paljon, hän vinkkaa.
Töiden ja pesiksen lisäksi vapaa-aikaa ei kiireiselle urheilijalle juuri tahdo jäädä.

– Joskus käyn heittelemässä frisbeegolfia ajanvietteenä.

Pesäpallosta puhutaan melko paljon myös kotioloissa, sillä tyttöystävä Kaisaleena Rautakorpi pelaa Maila-Jussien kokoonpanossa.

– Kyllähän siinä näkökulmia tulee vaihdettua, mitä milloinkin kannattaisi tehdä. Aika lailla samanlainen näkemys meillä tuntuu asioista olevan, hän hymyilee.

Eija Niemistö

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät