-2.6 C
Alajärvi
tiistai 16.4.2024
MAINOS

Kauppakeskus Paletissa Kyyjärvellä uusi vaateliike

Kauppakeskus Palettiin Kyyjärvelle on auennut uusi vaateliike Eves, jonka avajaiskahveja on nautittu sunnuntaina 12.6. Yrittäjänä toimii Karstulassa perheensä kanssa asuva Leena Lahdenvesi, jolle yrittäjyyteen lähteminen oli hyppy tuntemattomaan. Maatalonemännäksi itseään kutsuva Lahdenvesi toteaa, että perheen kannustuksen myötä päätöksen teko liikkeen avaamisesta oli helppo.

-Mies kehoitti koittamaan yrittäjyyttä, ettei tarvitse sitten vanhana kiikkustuolissa katua. Vaatteet ja muoti on ollut mielenkiinnon kohde pitkään, mutta on tämä kaikki silti aivan uutta. Nyt jo on tehty syksyn ja ensi vuoden kevään ostot, joten vähän jännittää. Luotan kuitenkin omaan makuuni ja olen huomannut, että silmä harjaantuu todella nopeasti siihen mikä näyttää hyvältä kenenkäkin päällä, iloinen ja asiakaspalveluhenkinen Lahdenvesi toimittaa.

Pirkko Perttunen ja Suvi-Tuulia Ruuska palvelevat Kauppakeskus Paletin pop up- myymälässä kesän ajan.
Pirkko Perttunen ja Suvi-Tuulia Ruuska palvelevat Kauppakeskus Paletissa Finlaysonin pop up- myymälässä kesän ajan.

Kauppakeskus Paletissa on muutenkin iloista pöhinää kesän ajan, sillä Finlaysonin Pop Up-putiikki huikean edullisin tuotteiden kera palvelee koko elokuun loppuun saakka. Huomenna lauantaina 9.7. vietetään Kyyjärven kesämarkkinoita keskustan alueella, joka tuo toivon mukaan väkeä myös kauppakeskukseen edullisten ostosten tekoon.

MAINOS

Roosa Linnanmäki

 

 

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät