1 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Hiljennä, kun kohtaat hevosen liikenteessä

Rauhallisinkin ratsu on pohjimmiltaan saaliseläin, joka voi pelästyä ohitse kaasuttavaa autoa tai mopon pärinää. Kun näet hevosen tiellä, laske nopeutta hyvissä ajoin ja suorita ohitus kunnon turvavälillä.

Liikenneturva muistuttaa myös havainnoimaan ratsastajan tai ohjastajan käsimerkkejä. Jos tämä pyytää pysähtymään, pysähdy.

MAINOS

Hiekkateillä ja vähemmän liikennöidyillä väylillä on ratsukko tai hevosajoneuvo tuttu näky. Kotimaan kesämatkailussa on hyvä pitää mielessä, että rauhallisemmilla tieosuuksilla kuljetaan myös hevosten kanssa.

Usein hevoset ovat tottuneita liikenteen menoon, mutta yllättävissä tilanteissa voi rautahermoisinkin polle pillastua.

– Keskikokoinen hevonen on samaa kokoluokkaa kuin hirvi ja voi pelästyessään käyttäytyä yhtä arvaamattomasti. Pillastunutta ratsua on hyvin vaikea hallita tai sen toimintaa ennakoida.

– Hevonen voi heittää ratsastajan selästään, hypätä ajoneuvon eteen tai ojaan. Maastossa ja maanteillä toistuvasti liikkuvat hevoset ovat tottuneet autoihin ja muuhun liikenteeseen, mutta maastovarmakin hevonen voi vauhkoontua esimerkiksi mopon tai moottoripyörän äänekkäästä pärinästä tai peräkärryn rämisevästä kulusta.

– Myös auton äänimerkki tai pyöristä sinkoava hiekkaryöppy voivat säikäyttää hevosen, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tuula Taskinen kertoo.

Pohjois-Savossa tehdyn opinnäytetyön mukaan läheltä piti -tilanteet ovat yleisiä hevosen kanssa liikenteessä liikkuville. Tyypillisesti ne ovat olleet hevosen säikähtämisestä johtuvia putoamisia tai jopa kolareita ajoneuvojen kanssa.

Kyselyyn vastanneet toivoivatkin muulta liikenteeltä huomaavaisuutta ja nopeuden hiljentämistä kohtaamistilanteissa.

Vinkit hevosen turvalliseen kohtaamiseen liikenteessä

Tärkeintä hevosen kohtaamisessa on oman vauhdin hiljentäminen. Oman ajoneuvon pitämä ääni tai kuorman aiheuttama lisämeteli on myös hyvä tiedostaa ja ottaa huomioon hevosen ohitustilanteessa. Kiihdytyksiä ja äkkinäisiä liikkeitä tulee pyrkiä välttämään.

– Kun havaitsee hevosen tiellä, hiljennetään hyvissä ajoin. Ratsastajaan tai ohjastajaan kannattaa ottaa katsekontakti ja seurata tämän käsimerkkejä. Jos tämä pyytää pysähtymään, on pysähdyttävä.

– Ratsukko ohitetaan hiljaisella vauhdilla ja kunnon turvaväli tulee varmistaa myös sivusuunnassa. Jos väylä on kapea tai ajoneuvo iso, esimerkiksi traktori tai rekka, ratsastajalle kannattaa antaa aikaa ohjata ratsu tien pientareelle ohituksen ajaksi. Tai kohtaamistilanteessa pysähtyä itse ja antaa ratsukon mennä ohi, Taskinen ohjeistaa.

Toimi näin, kun hevonen tulee tiellä vastaan:

• Kun kohtaat hevosen, ole huomaavainen ja hidasta vauhtia. Vaihda myös pitkiltä lyhyille ajovaloille.

• Tarkkaile ratsastajan tai ohjastajan käsimerkkejä. Jos tämä pyytää sinua pysähtymään, pysähdy.

• Ohita ratsukko kunnon turvavälillä ja vain turvallisessa paikassa. Pidä vauhti tasaisena ja nosta nopeutta maltillisesti vasta reilusti ohituksen jälkeen.

• Älä soita äänimerkkiä tai kaasuta. Hevosen pillastumisesta voi tulla kohtalokkaat seuraukset.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät