-10.4 C
Alajärvi
torstai 18.4.2024
MAINOS

Suvimielellä Karstulan Suvimessuilla

Karstulassa kyllästyttiin messujen ja markkinoiden hiljaiseloon. Karstula Areena mahdollisti messujen järjestämisen sisätiloissa.
-Tärkeintä oli saada Karstulaan jotain uutta. Uusi jäähalli mahdollisti messujen järjestämisen kesäaikana. Saimme mukaan messuille noin 40 näytteilleasettajaa ja tasokkaita esiintyjiä, kertovat messupäällikkö Marko Valkeinen ja messujen järjestelyissä mukana Markon työparina toiminut Paula Kuhmonen.
-Katsotaan, mitä jatkossa tapahtuu. Toisaalta tässä ympäristössä olisi mahdollista laajentaa markkinahenkeä hallin ulkopuolelle samaan aikaan, ideoi Valkeinen.
Kaksipäiväisillä markkinoilla esiintyivät lauantaina Meiju Suvas, kansanedustajat Anne Kalmari, Lauri Ihalainen ja Teuvo Hakkarainen, maalaislääkäri Tapani Kiminkinen sekä TV:stä tuttu kokki Maija Silvennoinen.
Sunnuntaina maalaislääkäri Tapani Kiminkinen ja iskelmätähti Mikko Mäkeläinen ottivat yleisönsä.
Suomenselän Suvimessut. ovat seutukunnalliset vapaa-ajan messut. Järjestäjätahoina ovat Varstaajat ry., Kehittämisyhtiö Karstulanseutu, Karstula Areena ja Viispiikkinen. Yhteistyössä on mukana myös Karstulan Yrittäjät ry.
Messuilla maalaislääkäri Tapani Kiminkinen puhui ihmisen kokonaisterveydestä.
-Ravinto, liikkuminen ja uni muodostavat kolmion, josta ihmisen terveys pääsääntöisesti koostuu. Perinnöllisyydellä on suuri merkitys sairauksiin. Lihavuus ja huonot geenit aiheuttavat riskin 2-tyypin diabetekseen. Täytyy myös muistaa, että laihoillakin sisäelinten sisäosissa saattaa rasva aiheuttaa sairauksia. Hyvä yöuni ja kunnon sänky ovat ihmiselle tarpeellisia. Unilääkkeitä ei olekaan, sanoi kansan kieltä käyttävä maalaislääkäri.

Juontaja Jari Niskanen haastatteli kelohongasta kalusteita valmistavan Huliswoodin Olli Möttöstä.
Juontaja Jari Niskanen haastatteli kelohongasta kalusteita valmistavan Huliswoodin Olli Möttöstä.

Rami Puro

MAINOS

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät