Ylikylän leikkikentällä lapset kokoontuivat ohjaajiensa Salla Hautamäen ja Julia Jokiniemen kanssa hiekkalaatikolle leikkimään.

Leikkikentät käytössä eri kylillä

Hiekkalaatikolla syntyvät hiekkakakut ja ralliautoradat. Kylän lapset kokoontuvat leikkikentälle tapaamaan kavereita ja leikkimään yhdessä.
Alajärvellä Mannerheimin Lastensuojeluliitto, MLL, on hoitanut ohjaajiensa toimesta kesän leikkikenttäkerhotoiminnan. Kesäkuussa kerhoja ohjasivat Sofia Koskela ja Eveliina Poti ja heinäkuun ajan kerhoja ovat ohjanneet Salla Hautamäki ja Julia Jokiniemi.

-Leikkikenttätoimintaa on ollut neljänä päivänä viikossa. Toimintaa on kahdeksalla kylällä. Keskustassa Kitronlaaksossa on toiminut kaksi kerhoa. Kerhot ovat pyörineet myös Levijoella, Koskenvarrella, Lehtimäellä, Myllykankaalla, Ylikylässä ja Pynttärissä. Kaikille kylille on löytynyt osallistujia. Sää vaikuttaa kovasti, paljonko lapsia kokoontuu paikalle. Osallistujamäärä vaikuttaa käytäntöön. Jos on paljon lapsia, voimme leikkiä erilaisia yhteisiä perinteisiä leikkejä, kuten polttopalloa. Pienemmän määrän kanssa puuhastelemme lasten toivomusten mukaan, kertovat Salla ja Julia.

Tullessaan paikalle lapset saivat osallistujapassiinsa tarraan, joka motivoi osallistumaan. Kerhon aikana vanhemmat ehtivät käymään hyvin omilla asioillaan. Pienimpien lasten kanssa on aina ollut vanhempikin mukana seuraamassa toimintaa.
-Kesän aikana lapset ovat usein paljon kotona. Täällä lapset saavat leikkiä keskenään ja oppia näin myös sosiaalisia taitoja, kertovat liikuntaneuvojaksi opiskeleva Salla ja psykologiaopintoihin tavoitteleva Julia.

Rami Puro