0.7 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Kiinnostus taiteeseen Paarvalan näyttelyn taustalla

Soinilainen Jussi Paarvala on ollut aina kiinnostunut taiteesta. Hän otti kouluaikoina piirrellessään mallia Vincent Van Goghin töistä.

– Isäni serkku oli kuuluisa kuvanveistäjä Aimo Tukiainen. Tämä sukulaisyhteys antaa suuntaa taiteesta kiinnostumiselle. Isäni keräsi taidetta ja olen joitakin töitä saanut häneltäkin, kertoo Paarvala.

MAINOS

Paarvala on koonnut neljännen näyttelynsä Soinin kirjaston näyttelytiloihin. Ensimmäistä kertaa esillä on hänen itse omistamiaan tauluja. Aikaisemmin hän on tuonut esille muiden omistamaa taidetta.

Esillä on monipuolista taidetta eri tyylisuunnista. 15 taulusta kuusi on paikallisen taiteilija Reijo Kivijärven tauluja. Kivijärven naivistiset taulut kiehtovat Paarvalaa.

Yksi tauluista on tirehtööri Rosendahlista keitosten ääressä. Paarvala esiintyi Rosendahlina useana vuonna Wanahan ajan päivillä. Kivijärven teokset ovat vuosilta 2000-2005. Muita kotimaisia taiteilijoita näyttelyssä edustavat Rolf Holm ja Simo Ruokokoski.

– Useiden teosten hankintaan liittyy mielenkiintoisia tarinoita. Oma suosikkini on Grete Gottleverin öljyvärimaalaus Hahmo vuodelta 1920.

Paarvalan näyttely on esillä Soinin kirjastossa elokuun loppuun saakka.

Rami Puro

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät