-9.1 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Lappajärven Veikot voitti naisten superpesiskarsinnan

Lappajärven Veikot voitti superpesiskarsinnassa Mynämäen Vesan otteluvoitoin 3-1. Viimeisen pelin Veikot voitti kotikentällään 2-0 jaksoin 5-3 ja 6-4. Näin ykköspesiksen runkosarjassa kolmanneksi sijoittuneelle joukkueelle avautui paikka ensi kesän naisten superpesikseen.

Yleisöä oli saapunut katsomaan ratkaisevaa ottelua yli 300. Tätä väkimäärää kuvaa, että koko keskikoulun piha-alue oli täynnä autoja.

MAINOS

Veikkojen parhaana pelaajana palkittu 3-vahti Essi Ritola ei yllättynyt ottelusarjan voitosta. Olihan Veikot voittanut Mynämäen kaksi kertaa runkosarjassa.

– Näin me tämä oltiin suunniteltukin ja ensi vuonna sitten kattellaan superissa, onnellinen Ritola kertoo.

Tunne mukana kokoajan

Pelinjohtaja J-P Tuomela kiitteli vastustajaa tasaisista ja urheilullisista peleistä. Vaikka Veikoilla oli ratkaisuottelussa vähemmän kolmostilanteita, niin voitto tuli silti, osittain paremman ulkopelin ansiosta.

Mynämäen pelinjohtaja Markus Kitola päivitteli, ettei kotiutustilanteissa onnistuttu ja että sarjan edelliset kaksi peliä meni joukkueelta alle oman normaalin suoritustason.

Seuran puheenjohtaja, yli 50 vuotta lappajärveläisessä pesäpallossa mukana ollut Reijo Kärnä, oli ratkaisupelin jälkeen lähes sanaton onnesta.

– On huojentunut, tyhjä olo. Tässä on ollut tunnetta mukana koko ajan, Kärnä toteaa liikuttuneena.

Myös lappajärveläisyleisöllä oli koko ajan mahtava fiilis, jonka vertaista saa hakea kaukaa 1980-luvun alusta, jolloin Kuusistot, Ahvenniemet ja Ollit pelasivat kuumimpia suomensarja -kesiään.

Joukkueen runko Lapualta

Kauden aikana Veikkojen joukkueessa on pelannut kahdeksan pelaajaa Lapualta, joista kuusi Virkiän b-tytöistä. Heidän valmentajansa, lappajärveläislähtöinen Marko Lammi, toimi ratkaisupelissä Veikkojen kakkospelinjohtajana Heino Ahvenniemen tuuraajana. Lammi kiittelee seurojen yhteistyötä.

– Koko pitkä pimeä talvi treenattiin yhdessä ja tässä on tulos. On mahtava olo, Lammi iloitsee.

Naisten ykköspesisjoukkueella oli nelisenkymmentä sponsoria, jotka ansaitsevat yleisön lisäksi kiitokset tuesta. Suurin kiitos kuuluu tietenkin lappajärveläistä pesishistoriaa kaudella 2016 tehneille pelaajille.

Joukkueen pelaajat:

Kaisa Jaakkola, Emma Kiviniemi, Tanja Tuomela, Essi Ritola, Anniina Rantala, Janina Männikkö, Roosa Aho, Ella Mäki, Karoliina Luoma-aho, Riina Rantala, Inka Mäki, Emmi Peltola, Niina Keppo, Janette Lepistö, Saara Tiitu, Minttu Peltomäki, Jenna Kallio, Jutta Herrala ja Nella Sova.

Pelinjohto ja valmennus Jukka-Pekka Tuomela, Heino Ahvenniemi ja Marko Lammi.

T. Tyynelä

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät