Jamin rehtori Matti Väänänen, aikuiskoulutusjohtaja Risto Riihimäki sekä kouluttajat Jukka-Pekka Varila ja Jarmo Matila esittelevät Lappajärven toimipisteen alumiinialan hienoa laitteistoa. Aiheesta kiinnostuneilta toivotaan kovasti yhteydenottoja!

Jamin aikuiskoulutuksen syksyssä somea, aurinkoenergiaa ja montaa muuta!

Jamin aikuiskoulutus starttaa syksyyn laajalla rintamalla pyrkien vastaamaan tarjonnalla toiveisiin. Koulutustarjonta pitää sisällään niin vanhaa tuttua, jo aikaisemmin hyväksi havaittua, kuin ihan uuttakin.

– Uutta on tänä syksynä sosiaalinen media monelta eri kantilta, sekä aurinkoenergian mahdollisuuksiin perehtyminen, kertoo aikuiskoulutusjohtaja Risto Riihimäki.

Syksyn koulutustarjonnassa on luvassa mm. viiden vuoden välein uusittavia ns. lupakorttikoulutuksia kuten tulityökorttikoulutusta, työturvallisuuskorttikoulutusta, tieturva 1 -koulutusta ja kasvinsuojelututkintoa.

Myös kuorma- ja linja-autonkuljettajille järjestetään ammattipätevyyskoulutusta, mm. Ennakoiva ajaminen. Korttien uudistustarpeessa olevien kannattaakin tarkastaa koulutusajat ja ilmoittautumiset hyvissä ajoin Jamin aikuiskoulutuksen sivuilta. Myös hygieniaosaamistesti on luvassa heti syyskuun alkupuolella.

Tuttuja koulutuksia ovat myös mm. Säde Alasen vetämät kukkasidonnan peruskurssi ja jatkokurssit. Peruskurssi toteutetaan iltaisin ja jatkokurssit perjantai-ilta -lauantai systeemillä. Kurssit käynnistyvät syyskuun puolivälissä, joten ilmoittautumisen aika on käsillä.

Toinen toistaan upeampia sähkökitaroita aletaan jälleen valmistaa Pasi Nivalan ohjauksessa. Kurssille otetaan kymmenkunta tekijää.

Metallityöstön perusteita tarjotaan jälleen niin ammattilaisille kuin harrastajillekin syyskuun 20. päivä alkavalla kurssilla. Kouluttajat Jukka-Pekka Varila ja Jarmo Matila kertovat, että koulutuksessa käydään läpi mic/mac sekä tic -hitsausta, koneistuksen perusteita ja NC-sorvausta. Koulutuksen yhteydessä on mahdollista miettiä kouluttajien kanssa myös omia projekteja.

Euroviljelijäkoulutus starttaa tuttuun tapaan syyskuun lopulla. Se on suunnattu sukupolvenvaihdosta suunnitteleville tilan jatkajille ja se on hyväksytty EU-tukiin oikeuttavaksi koulutukseksi. Nyt kannattaakin olla asialla jos asia on ajankohtainen ja tarvittava koulutus puuttuu.

Ihan uutena iltakurssina on ”Auringostako energiaksi?”, jota pitää Timo Jodat Vilppolasta. Kurssi on suunnattu ihan kaikille kiinnostuneille, omakotitaloasukkaille ja maatiloille.

Myös ammattitutkintoon tähtäävää koulutusta on tarjolla. Floristin ammattitutkintoon tähtäävä koulutus kestää 1,5 vuotta ja lähipäiviä on noin viikko kuukaudesta. Koulutus on suunnattu puutarha-alan opinnot tai pitkän työkokemuksen omaaville.

Some haltuun!

Uutena Jami hyppää nyt somen syövereihin, sillä facebookin käytöstä ja mahdollisuuksista on omat kurssit luvassa niin yrityksille kuin yksityisillekin henkilöille. Lisäksi Instagramista alkaa lokakuussa yrityksille oma kurssi.

Aikuiskoulutusjohtaja Risto Riihimäki kannustaakin yrittäjiä hyödyntämään sosiaalista mediaa, sillä se tarjoaa lukuisia erilaisia mahdollisuuksia markkinointiin, viestintään ja asiakaspalveluun.

Yrityksiä kutsutaan mukaan myös Kotisivut käyttöön -koulutukseen. Tämä liittyy myös Facebookiin, samoin kuin Oma järjestelmäkamera tutuksi -koulutus, jossa opastetaan miten pienillä keinoilla järkkärillä saa parempia kuvia – vaikkapa sinne kotisivuille tai Facebookiin! Kouluttajana kursseilla toimii Mikko Kalijärvi.

Alumiinialan koulutus- ja kehittämiskeskukseen aikuiskoulutusta?

Lappajärven toimipisteessä sijaitsevan alumiinialan koulutus- ja kehittämiskeskuksen huippulaitteisto on tällä hetkellä lähinnä toisen asteen koulutuksen käytössä.

Risto Riihimäki kertoo, että tiloissa voidaan järjestää myös yrityksille suunnattua CAD/CAM-koulutusta, robottiohjelmointikoulutusta, 3D-mittaukseen liittyvää koulutusta jne. Käytettävissä on uutta hienoa tekniikkaa, eli paikat on ihan koko valtakunnan parhaat monenlaiselle koulutukselle.

Käytössä on kaksi sahaa, joista toinen automaattinen ja toinen manuaalinen, automaattipuhdisteinen hitsausrobotti kappaleenkäsittelylaitteella, uudet Mic- ja Tic-hitsauslaitteet, 5-akselinen pystykarainen työstökeskus, jolla päästään sadasosamillin tarkkuuteen sekä pitkän profiilin työstökone, jonka työkalukiinnitys tapahtuu induktiolämmöllä ja takaa erinomaisen tarkkuuden.

Lisäksi oppilaitoksesta löytyy 3D-koordinaattimittauskone, jonka avulla voidaan mitata erikokoisia kappaleita ja saada niistä viralliset mittaustodistukset. Tätä palvelua alueen yrityksillä on myös mahdollista saada Jamilta.

– Alumiinialan osaajille olisi alueellamme työtä. Monesti alaa pidetään vaikeana, mutta nykyisin ohjelmoinnit ovat jo yksinkertaisia, Jarmo Matila kertoo.

Robotteja ei alueen yrityksissä ole myöskään ollut paljon, mutta ne ovat lisääntymässä. – Moni ei edes tiedä mitä robotilla voi tehdä. Nyt kaikkien kiinnostuneiden, niin yrittäjien kuin työntekijöidenkin, kannattaa olla yhteydessä.

– Täällä voi tutustua siihen mitä näillä laitteilla voi tehdä ja voimme myös olla yrittäjän tukena uuden koneen hankinnassa esimerkiksi niin, että näillä koneilla pääsee kokeilemaan miten vastaava kone toimisi oman yrityksen tarpeissa, Riihimäki kannustaa.

– Prototyyppi yrittäjän ideasta voidaan mainiosti valmistaa täällä ja katsoa, mitä saadaan aikaan.

Tuula Jokiaho