Kurejoen Puutarhalla vietetään Syysistutuspäivää

Mainos[adrotate banner="3"]

Kurejoen puutarhalla vietetään syysistutuspäivää tulevana lauantaina 27.8.

Päivässä on mukana pihasuunnittelija Marjo Joensuu, Pihasuunnittelu Viherjasmikkeesta kello 9-13 antamassa vinkkejä pihan hoitoon ja pihan kasvien valintaan.

MAINOS

Värikkäät syysperennat

Pihan suunnittelussa panostetaan usein keväällä ja keskikesällä kukkiviin kasveihin, mutta syksyn upeat kukkijat jäävät usein vähemmälle.

Syksyllä kukkivissa perennoissa on monia hienoja lajeja puutarhoihin. Valitsemalla eri aikaan kukkivia kasveja keväästä-syksyyn saat nauttia kauemman pihan kukkarunsaudesta.

Puutarhan kasvupaikka määrää sen, mitkä lajit viihtyvät pihassa. Samasta pihasta löytyy yleensä aurinkoisia ja varjoisampia kasvupaikkoja, ja se kannattaa ottaa huomioon kasvien valinnassa.

Tarhapiiskun keltaisuus häikäisee.
Tarhapiiskun keltaisuus häikäisee.

Hyviä syyskesällä kukkivia perennalajeja ovat esimerkiksi aurinkoiselle paikalle sopivat: kurjenpolvet, elokuunasteri, komeamaksaruoho, syysleimut, päivänliljat ja tarhapiiskut.

Varjoisammalle kasvupaikalle taas voi valita syyskesän kukkijoiksi esimerkiksi nauhuksia, joita löytyy paljon erilaisia lajeja.

Pihan kasvivalinnassa ei kannata unohtaa myöskään koristeellisia lehtiperennoja, joiden lehdistö on kukintaa näyttävämpi. Esimerkiksi kuunliljat ja kotkansiivet ovat kauniita kasveja pihoihin.

Kurejoen Puutarhan taimistolla syysperennat kukkivat runsaimmillaan ja uusia taimieriä on valikoitu juuri syksyn kukintaa ajatellen.

On helpompi suunnitella istutuksia, kun kasvit ovat parhaassa kasvussa ja kukat väriloistossaan.

Perennojen ohella myös puut, pensaat, havut ja marjakasvit ehtivät juurtua hyvin ennen syksyä. Varsinkin mansikantaimien istutusaika on mitä parhain.

Piha- ja istutussuunnittelu on nyt ajankohtaista

Asiakkaiden toivomuksesta Kurejoen puutarhalla järjestettävässä syysistutuspäivässä lauantaina 27.8. on mukana pihasuunnittelija Marjo Joensuu, Pihasuunnittelu Viherjasmikkeesta kello 9-13 antamassa vinkkejä pihan hoitoon ja pihan kasvien valintaan.

Varaa aika etukäteen puutarhapäivän aikana annettavaan veloituksettomaan pihaneuvontaan marjo.joensuu@viherjasmike.fi tai 040-533 0897.

Parasta aikaa pihasuunnitelman varaamisella on syyskausi, jolloin pihan kartoitus käynti voidaan tehdä ennen lumien tuloa ja suunnitelma on valmiina heti keväällä, kun pihan rakennuskausi alkaa.

Viherjasmike tarjoaa pihasuunnittelun syyetuja viikoilla 34-37. Viikoittain vaihtuvasta pihasuunnittelu edusta löydät lisätietoa www.facebook.com/viherjasmike.

Viikon 34 syysetuna on perenna- tai kasviryhmän suunnitteluetu, joka on voimassa kuluvan viikon ajan suunnittelun varanneille.

Edellinen artikkeliJamin aikuiskoulutuksen syksyssä somea, aurinkoenergiaa ja montaa muuta!
Seuraava artikkeliKansainvälisyys kiinnostaa Marttaa