Martta Luoma karisti Suomen alkavan syksyn kannoiltaan ja lähti vaihtoon Uruguayhin.

Kansainvälisyys kiinnostaa Marttaa

Soinin Hautakylältä maaseudun rauhasta on tuhansien kilometrien matka Uruguayhin Etelä-Amerikkaan.

Sinne Martta Luoma kuitenkin suuntasi vaihto-oppilasvuoden ajaksi viime torstaina, 11 kuukauden ajaksi.

17-vuotiasta Helsingin Ressun lukion IB-linjan (International Baccalaureate -tutkinto) toisen vuoden opiskelija nauttii kansainvälisestä toiminnasta ja kielten opiskelusta.

– Halusin lukion kansainväliselle linjalle, koska haluan opiskella kieliä ja kansainvälistä kulttuuria.

Helsingin konservatoriossa Martta opiskelee samalla musiikkia ja erityisesti klarinetin soittoa. – Klarinetin soittoa olen harrastanut nelisen vuotta ensin Alajärven musiikkiopistossa ja nyt konservatoriossa.

– Enoni kävi pari vuotta sitten Amerikassa matkoillaan alueella, jossa järjestetään kansainvälinen musiikkileiri. Leirille osallistuu vuosittain noin 800 musiikin harrastajaa. International Music campille osallistuu pääsääntöisesti harrastajia Usasta ja Kanadasta, mutta muutamia pohjoismaisia nuoriakin leirillä oli, kertoo jo toisena kesänä peräkkäin leirille osallistunut Martta.

– Heinäkuussa olin leirillä kahden viikon ajan. Pohjois-Dakotan leirille sain tukea kustannuksiin Etelä-Pohjanmaan kulttuurirahastolta. Se oli hyvä apu leirikustannuksiin.

– Leirillä opittiin monenlaisia asioita puhallinorkesterista, sinfoniaorkesterista ja jazzorkesterista. Kielenä käytettiin englantia, ruotsia ja espanjaa, jota haluan erityisesti opiskella, Martta muistelee viime ja edellistä kesäleiriä kauniissa maisemissa.

Uruguaysta uusia kokemuksia

Vuoden lukio-opintojen jälkeen Martta on hakeutunut vaihto-opiskeluun AFS-vaihto-oppilasjärjestön kautta.

– Ensin halusin hakeutua vaihto-oppilasvuodeksi Hong Kongiin. Ikäraja tuli esteeksi, joten seuraavat vaihtoehdot mielessäni olivat Etelä-Amerikan valtiot Brasilia ja Argentiina. Lopullinen vaihtoehto löytyi näiden valtioiden välistä Uruguaysta.

– Uruguay on pieni 3,3 miljoonan asukkaan valtio. Sen pääkaupungissa Montevideossa asuu lähes puolet maan asukkaista. Maan virallinen kieli on espanja ja siinä haluankin vajaan vuoden aikana oppia entistä paremmaksi. Tavoitteena on myöhemmin kirjoittaa espanja ylioppilaskirjoituksissa.

– Asun isäntäperheessä, jossa on kolme lasta. He eivät puhu juurikaan englantia, joten espanjan opettelu taitaa tulla luonnostaan, ennakoi Martta päivää ennen matkan alkua.

Martta on tutustunut jonkin verran maan kulttuuriin ja tapoihin etukäteen.

– Ajankäytön suhteen Uruguayssa ollaan rennompia. Perhekeskeisyys on tärkeää ja suvut ja sukupolvet viettävät enemmän aikaa yhdessä kuin meillä Suomessa. Käyn paikallista taidelukiota ja päivällä vietetään siestaa.

Vaihto-oppilasvuoden takia musiikkiopinnot konservatoriossa ovat nyt jäissä vuoden. Martta uskoo kuitenkin, että vaihto-oppilasvuosi antaa sitäkin enemmän tulevaisuutta ajatellen.

Somen kautta yhteyksiä

Vaikka etäisyydet ovat suuria, sosiaalisen median kautta yhteydenpito lähentää. Kotiväki Luoman maatilalla kannustaa Marttaa opiskelussa ja kansainvälisyydessä.

– Pari kaverianikin lähtee vaihtoon samaan aikaan. Kokemusten jakaminen auttaa ymmärtämään toisia ja tuo kaverit lähelle.

Kiinnostuneille Martta jakaa kokemuksiaan vaihto-oppilasvuodesta blogissa http://marttajohanna.blogspot.fi.

Rami Puro