-9.5 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Auranen Alajärven kirkkoherran virkaan kannustavien puheenvuorojen saattelemana

Kirkkoherra Ari Aurasen virkaanasettamismessua vietettiin Alajärven Gabrielin kirkossa sunnuntaina. Kirkkopiha oli täynnä autoja ja kirkon alakerran penkitkin täyttyivät ennen juhlallisuuksia.

Piispa Simo Peura antoi kannustavia ohjeita aloittavalle kirkkoherralle.
Piispa Simo Peura antoi kannustavia ohjeita aloittavalle kirkkoherralle.

Piispan Simo Peura johdatteli liturgissaan kirkkoherran työtä.

MAINOS

– Kirkkoherran tulee olla helposti lähestyttävä. Ole koko seurakunnan kirkkoherra. Kohtaa myös heitä, jotka ovat jostain syystä pettyneitä kirkon ja seurakunnan työhön. Rohkaise heitä.

– Yhteistyö kaupungin, yrittäjien, muiden hengellisten yhteisöjen ja muiden yhteisöjen kanssa on tärkeää. Ole kaikkien alajärveläisten palvelija työssäsi, ohjeisti piispa Peura.

– Ihmiset kaipaavat Jumalan läsnäoloa. Kun kynnys ihmisten kohtaamiseen pidetään riittävän matalana, kynnys myös Jumalan kohtaamiseen saattaa madaltua. Pohjimmiltaan ihminen kuitenkin kaipaa Jumalan läsnäoloa. Psalmien kirjassakin todetaan, että ”Sinun luoksesi kaikki ihmiset haluavat tulla.”

Tiedotussihteeri/lähetyssihteeri Tiina Paalijärvi onnitteli kirkkoherraa juhlassa.
Tiedotussihteeri/lähetyssihteeri Tiina Paalijärvi onnitteli kirkkoherraa juhlassa.

Kristillisen kirkon tehtävä on armon ja uskon välityksen tehtävä. Kun lupaukset virkaan annetaan, joutuu moniin vaativiin tehtäviin, totesi piispa Simo Peura.
Saarnassaan Ari Auranen totesi kirkon perustehtäväksi kertoa Jeesuksesta. Kristillisen seurakunnan tehtävä on kuitenkin kesken.

– Miten suhtaudumme Jeesuksen sanoihin? Sanojensa kautta hän kuitenkin kutsuu meitä seuraamaan. Lukemalla ja tutkimalla Raamattua kutsutaan seuraamaan Hänen oppejaan. Ilman Jumalan sanomaa ollaan tuuliajolla, toi Auranen esille saarnassaan.

Kanttoreina virkaanasettamismessussa toimivat Ismo Pitkänen ja Eeva-Liisa Kolonen.

Ari Auranen haluaa, että seurakuntalaiset kokevat saavansa eväitä jumalanpalveluksista arjen keskelle.
Ari Auranen haluaa, että seurakuntalaiset kokevat saavansa eväitä jumalanpalveluksista arjen keskelle.

Virkaan asettamisen toimitti piispa Simo Peuran lisäksi Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan tuomiorovasti Matti Salomäki, rovasti Hannu Kujala, kirkkoneuvoston jäsen Maija Turunen ja kirkkovaltuuston jäsen Markku Tiistola.

Messun jälkeen ruokailtiin seurakuntatalolla ja juhlassa puheenvuoroja käyttivät piispa Simo Peura, Alajärven kirkkovaltuuston puheenjohtaja Tapio Moisio, Lehtimäen kappelineuvoston puheenjohtaja Jorma Hauta-aho ja Ari Auranen.

Kaupungin kannustussanat toi kaupunhallituksen puheenjohtaja Esko Rintamäki. Toni Harjula Alajärven Yrittäjäyhdistyksestä toivoi jatkossakin positiivista yhteistyötä seurakunnan ja yrittäjien välillä. Hän toi esille erittäin hyvän vastaanoton saaneen Hyvän Mielen aamiaistilaisuuden.

Tilaisuuden musiikin hoitivat Soihtu-kuoro ja kirkkokuoro. Tilaisuuden juonsi kirkkoneuvoston jäsen Elina Järvinen.

Kahden tohtoritutkinnon kirkkoherra

Alajärven kirkkovaltuuston puheenjohtaja Tapio Moisio muisteli taustoja valinnalle.

Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan tuomiorovasti Matti Salomäki uskoo Alajärven valinneen pätevän kirkkoherran.
Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan tuomiorovasti Matti Salomäki uskoo Alajärven valinneen pätevän kirkkoherran.

– Nythän ei ollut ensimmäinen kerta kun hait Alajärvelle. Kirkkoherra Teuvo Veikkolan jäädessä eläkkeelle vuonna 2002, hait paikkaa. Kun Hannu Kujala valittiin silloin tehtävään, et hyvänä miehenä jättänyt meitä, vaan hait kappalaisen paikkaa, johon sinut valittiinkin vuosiksi 2002-2012.

Kirkkoherran viransijaisuudet Alajärvellä, Töysässä ja Lappajärvellä antoivat kokemusta tähän vaativaan seurakunnan palvelijan tehtävään. Pätevyysvaatimukset kirkkoherran tehtävään olikin kovat, koska valintaan tarvittiin kaksi tohtorin väitöstutkintoa, leikitteli kirkkovaltuuston puheenjohtaja Tapio Moisio.

Kesällä 50 vuotta täyttänyt Auranen on syntynyt Vaasassa. Hänen perheeseen kuuluvat puoliso Heli ja kaksi muualla asuvaa aikuista lasta. Väitöstutkimukset ovat käsitelleet teologian ja filosofian tohtori Uuras Saarnivaaraa, (1908-1998) joka oli viidennen herätysliikkeen tunnetuimpia raamatunopettajia.

Lauluryhmä Soihtu esitti musiikkia sekä kirkossa että seurakuntatalon juhlassa. Myös kirkkokuoron laulut elävöittivät juhlaa.
Lauluryhmä Soihtu esitti musiikkia sekä kirkossa että seurakuntatalon juhlassa. Myös kirkkokuoron laulut elävöittivät juhlaa.

Aurasen mielestä oman seurakuntaidentiteetin löytäminen on kaikille jäsenille mahdollista.

– Jokainen, joka on kasteen kautta liitetty kirkkoon, on osallisena kirkon perustehtävästä nousevasta sanomasta, Jeesuksen tehtävästä avata tie Jumalan yhteyteen ja lopulta ikuiseen elämään.

– Raamatun totuus kestää ja on koeteltu. Se on kaiken elämän turvallisuuden perusta ja kristityn etuoikeus. Sen omistamalla voi kasvaa kristityn identiteettiin, ja tämä on kirkkomme tehtävä.

Rami Puro

 

 

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät