-14 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Lappajärven Värjäämön myymälä on kädentaitajan unelmakauppa

Lappajärven Värjäämö on yksi viidestä Suomessa enää toimivasta värjäämöstä. Vuonna 1979 perustetun yrityksen ykkösartikkeli tällä hetkellä ovat erilaiset paperinarut, joita myydään paitsi jälleenmyyjille kautta Suomen, myös vientiin Ruotsiin ja Keski-Eurooppaan.

Lappajärven Värjäämön myymälässä on mistä valita materiaalia, jos syksyn tullen mieli palaa käsitöiden pariin.
Lappajärven Värjäämön myymälässä on mistä valita materiaalia, jos syksyn tullen mieli palaa käsitöiden pariin.

Värjäämön myymälä palvelee asiakkaita arkisin kello 9-16 ja väkeä poikkeaakin paikalle laajalta alueelta. – Etenkin kesäisin matkailijoita käy täällä satojen kilometrien päästä, sillä vastaavia paikkoja ei paljon mistään muualta enää löydy, kertoo yrityksen myynnistä, taloushallinnosta ja mallisuunnittelusta vastaava Leena Olli.

MAINOS

Lappajärven Värjäämön perustajina olivat Arto Viita-aho, Harri Kujala, Tapio Puro ja Pentti Olli. Nykyisin yrityksen omistaa tuotantopäällikkönä toimiva Mikko Puro ja Viita-ahon lapset.

Värjäämön puolella tuotantopäällikkö Mikko Puro esittelee ”kattiloita”, joissa erilaiset langat ja paperit värjätään.
Värjäämön puolella tuotantopäällikkö Mikko Puro esittelee ”kattiloita”, joissa erilaiset langat ja paperit värjätään.

Tänä päivänä yrityksen tuotteet menevät valtaosin käsityöharrastajille, pääasiassa jälleenmyyjien kautta. 90 prosenttia kaikista tuotteista värjätään itse. Yritys tarjoaa värjäyspalveluja myös ulkopuolisille yritysasiakkaille.

Käsityönystäville tarjolla on lukematon määrä erilaisia malleja ohjeineen, joita suunnitellaan kokoajan lisää ja vanhojakin malleja päivitetään aika-ajoin. Kangaspuissa kudottaviin tuotteisiin mallit tekee Marja Rautiainen.

Yrityksessä työskentelee kuusi henkilöä, joista kolme tuotannossa. Vaikka lähes kaikki muu raakamateriaali tuodaan ulkomailta paperinarua lukuun ottamatta, tarjoaa Värjäämö alihankintatöitä lukuisille paikallisille yrityksille ja mm. toimintakeskuksessa laitetaan vyötteitä paperinaruihin.

Kimaltelevaa paperinarua

Uudesta Kimallepörrö paperilangasta valmistetut sisustustuotteet kaunistavat kodin kuin kodin. Leena Ollin mukaan ne ovat myös helppoja valmistaa.
Uudesta Kimallepörrö paperilangasta valmistetut sisustustuotteet kaunistavat kodin kuin kodin. Leena Ollin mukaan ne ovat myös helppoja valmistaa.

Yrityksen uusin tuote on Kimallepörrö paperilanka. – Keksin Istanbulin lankamessuilla viime keväänä yhdistää hopeisen ”pörröisen” kimallelangan meidän paperilankaamme. Näin syntyi pörröinen kimallepaperilanka, Leena kertoo.

– Kimallepaperilangasta ainoastaan hopealanka tulee Turkista, muuten tämä valmistetaan täysin Suomessa Lappajärvellä! Tämä on mahdollista, koska paperilangan valmistaa meille VM-Carpet sivuhallillaan, joka on meidän tehtaamme vieressä.

Kimallepaperilanka valmistuu siten, että paperiliuskasta tehdään paperilankaa, samalla sen ympärille kierretään hopeatehoste. Tämän jälkeen valmis lanka rullataan. Sen jälkeen lanka vyyhdetään tietyn kokoisille vyyhdeille.

– Kun valmiit langat ovat oikean kokoisilla vyyhdeillä, ne tulevat tänne värjäämön puolelle kuivaukseen. Kuivauksen jälkeen ne vyötetään. Siitä ne lähtevät sitten paketteihin tai myymälään myyntiin.

Lappajärven Värjäämön varastossa hehkuu toinen toistaan upeamman värisiä materiaaleja käsityönystävien iloksi.
Lappajärven Värjäämön varastossa hehkuu toinen toistaan upeamman värisiä materiaaleja käsityönystävien iloksi.

– Näistä materiaaleista kehitämme erilaisia käsityömalleja, mistä ihmiset saattaisivat innostua ja teemme niihin liittyvät käsityöohjeet, jotta muutkin saavat toteuttaa näitä ihania malleja meidän ohjeillamme.

Kimallepaperilanka onkin saavuttanut nopeasti suuren suosion ja kun joulu lähenee, suosio varmasti vain kasvaa.

Lappajärven Värjäämössä on kimallepaperilangan lisäksi paljon muutakin mistä valita. Paperinaruja on viittä eri laatua, on ontelokuitua, villalankoja, pellavalankoja, puuvillatrikoita, juuttia, sisalia ja pellavaa. Pääasiassa kaikki tuotteet ovat luonnonmateriaaleja ja käytettävät väriaineet ovat ympäristöystävällisiä.

Paperilankoja on monessa eri värissä.
Paperilankoja on monessa eri värissä.

– Jos halua tehdä käsitöitä on, niin hyvillä ohjeilla ja oikean työn valitsemisella jokainen osaa, Leena lupaa. – Tule vaikka käymään niin mietitään yhdessä mistä on hyvä aloittaa ja näytän miten homma tehdään!

Lappajärven Värjäämön tuotteisiin voi tutustua myös yrityksen nettisivuilla ja Facebookissa sekä syksyn messuilla Seinäjoella, Vaasassa ja Tampereella.

Tuula Jokiaho

 

 

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät