1.5 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Alajärven Helluntaiseurakunnan lasten ja varhaisnuorten kerhojen toiminta alkaa

Alajärven Helluntaiseurakunnan suositus lasten ja varhaisnuorten kerhot alkavat jälleen syyskuun aikana. Lapsi- ja varkkityöntekijänä viime vuonna aloittanut Niina Männistö kertoo, että tarjontaa on nyt aikalailla saman verran kuin aikaisemminkin, mutta kellonaikoja on hieman vaihtunut ja sisältöjä ja kehitetty.

– Kerhoissa on enemmän toiminnallisuutta sen mukaan, miten toiveita on tullut, Niina kertoo ja muistuttaa, että kerhoihin voi tulla mukaan silloin kun haluaa ilman ennakkoilmoittautumisia ja kerhot ovat avoimia aivan kaikille, eivät vain seurakunnan jäsenille.

MAINOS

Esimerkiksi keskiviikon kerhoissa on lapsia ollut yleensä useita kymmeniä ja junnupuolellakin 10-15 joka kerta, eli mukavaa tekemistä yhdessä kaverien kanssa riittää!

Kerhoja on ohjelmassa niin, että lastenkerhot järjestetään temppelillä keskiviikkoisin kello 18-19 ja tarjolla on Aarrekerho 3-5 vuotiaille, Puuhis 6-8 vuotiaille sekä Kokkis 9-12 vuotiaille. Kerhot alkavat 7.9.

Pyhäkoulut järjestetään sunnuntaina kello 11.30 temppelillä ja Saukonkylän pyhäkoulu maamiesseuralla kello 9.45. Pyhäkoulut alkavat 25.9.

Isän lapset -koreografiaryhmä 7-10 vuotiaille pidetään joka toinen tiistai kello 18-19 ja se alkaa 13.9.

K7 kerho 7-10 vuotiaille pojille on joka toinen tiistai temppelillä kello 18-19 ja se alkaa 6.9.

Mammapiiri äideille ja lapsille on luvassa joka toinen tiistai kello 10. Aloitus on perheleiripäivässä Iiruulla lauantaina 10.9. – Tämä leiripäivä on ihan uusi juttu alle kouluikäisille lapsille, Niina kertoo.

Junnuillat 11-15 vuotiaille on luvassa joka toinen perjantai kello 18 alkaen. Aloitus on 2.9.
K11 kerho 11-15 vuotiaille pojille on joka toinen perjantai ja aloitus on 9.9. värikuulasodan merkeissä.

Girls Only illat 10-14 vuotiaille tytöille käynnistyvät 9.9. kello 18 ja ne järjestetään joka toinen perjantai.

Bunkkeri 11-15 vuotiaille alkaa 1.9. ja on jatkossa aina torstaisin kello 15-16.30.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät