-7.2 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Asumista ja Hyvinvointia -messut 2017 Alajärvellä

Vuodesta 2012 lähtien vuosittain järjestetyt Asumista ja Hyvinvointia -messut saavat jatkoa ensi keväänä.

Tapahtuman käynnistyspalaveri pidettiin torstaina ja siihen osallistuivat kaupungin puolelta kaupunginjohtaja Vesa Koivunen, hallintojohtaja Tero Kankaanpää ja vt. tekninen johtaja Pentti Yli-Olli sekä Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy:sta (JPYP) toimitusjohtaja Vesa Alanko-Luopa ja yrityspalvelupäällikkö Jouko Etula.

MAINOS

Tapahtuma päätettiin järjestää Soinin ja Vimpelin jälkeen vuorostaan Alajärvellä lauantaina 6. toukokuuta 2017, paikkana jää- ja tennishalli piha-alueineen. JPYP vastaa toiminta-alueellaan järjestettävästä messusta, messuvastaavana toimii Jouko Etula.

Edellisen kerran Alajärvellä vuonna 2014 järjestetyt messut saivat runsaan ja monipuolisen messutarjonnan myötä hyvän vastaanoton reilulla 3000 henkilön kävijämäärällä.

Messujen yhteistyökumppaneina toimivat paikalliset yritykset mahdollistavat panostuksellaan tämän laajuisen massatapahtuman toteuttamisen Alajärvellä.

Tapahtumaa kehitetään entisestään ja järjestelyissä tultaneenkin hyödyntämään osaksi kolmatta sektoria paikkakunnan aktiivisten järjestöjen muodossa.

Messujen esiintyjien valinnoissa suositaan paikallisuutta huomioiden ohjelmiston monipuolisuus ja sopivuus tapahtumaan.

Messujen taustavalmistelut ovat parhaillaan käynnissä ja messupaikkojen myynti alkaa vuoden 2017 alkupuolella.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät