Kyky BetSet valmiina ykkössarjakauden avaukseen

Kolme kertaa lentopallon mestaruusliigakarsintoihin yltänyt Kyyjärven Kyky Betsetin lähtee ensi lauantaina käynnistyvään ykkössarjakauteen täynnä intoa.

Viime kaudella täpärästi liigakarsintojen ulkopuolelle jäänyt joukkue jatkaa tulevalla kaudella lähes samalla kokoonpanolla. Poissa viime kauden kokoonpanosta ovat ainoastaan hakkuri Kristo Kollo ja passari Mario Medan.

MAINOS
Eduar Venski (vas.) Ralf Ozolins ja Tanel Tammet vahvistavat KykyBetsetin rivejä alkavalla kaudella.
Eduar Venski (vas.) Ralf Ozolins ja Tanel Tammet vahvistavat KykyBetsetin rivejä alkavalla kaudella.

Heidän tilalleen on Kyky kuitenkin pestannut todella kovan luokan pelaajia. Joukkueen keskitorjujaksi on hankittu viime kauden mestaruusliigafinalistin Vammalan lentopallon keskitorjuja Eduard Venski.

VaLePa:ssa kaksi Suomen mestaruutta voittanut Venski on moninkertainen torjuntapistepörssin voittaja ja hänet on valittu peräti viisi kertaa lentopallon mestaruusliigan tähdistökenttään, viimeksi viime kauden päätteeksi.

Valko-Venäjän maajoukkueessakin esiintyneen kaksimetrisen Venskin siirtyminen Kyyjärvelle on lentopallopiireissä nostettu alkavan kauden kovimmaksi kaappaukseksi.

Ykköspassarin tontille Kyky on hankkinut latvialaisen Ralf Ozolinsin, joka on urallaan pelannut mm Vaasan Kiistossa ja Kalajoen Liigasärkissä. Heidän lisäkseen joukkueen yleispelaajaosastoa on hankittu Baltian liigaa Vörussa pelannut Tanel Tammet.

Kyky-Betsetin valmentajana jatkaa Hannu Kalliojärvi apunaan Janne Pitkänen, Jarmo Kalliojärvi ja Juha Huttunen.

Miesten ykkössarjan runkosarja pelataan tulevalla kaudella neljäntoista joukkueen kaksinkertaisena sarjana.

Runkosarjan kahdeksan parasta pelaavat pudotuspelit, joiden kaksi parasta joukkuetta pelaavat ensin ykkössarjan mestaruudesta ja jatkavat sen jälkeen kauttaan mestaruusliigakarsinnoissa siten, että ykkössarjan mestari saa vastaansa mestaruusliigan viimeiseksi sijoittuneen joukkueen ja mestaruusottelun hävinnyt joukkue liigan toiseksi viimeiseksi jääneen ryhmän.

– Lähdemme tavoittelemaan ensin paikkaa kahdeksan joukkoon, jonka jälkeen asetamme uudet tavoitteet. Tarvittaessa voimme vahvistaa joukkuetta ratkaisupelien koittaessa kovillakin nimillä, vihjaa Kalliojärvi.

KykyBetset pelaa kauden avausottelunsa sarjanousija Aitolahden Rientoa vastaan kotisalissaan Kyyjärven liikuntahallilla huomenna lauantaina kello 18 alkaen.

Heti perään sunnuntaina Kyky matkustaa Kuortaneelle Kuortaneen Urheiluopiston valmennuskeskuksen joukkueen vieraaksi. Ottelu alkaa kello 16.

Lasse Mansikka-aho

Exit mobile version