0.4 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Pyreneittenmastiffi Lennu kääntää päät

Alajärven Koskenvarrella asusteleva pyreneittenmastiffi Lennu on nuori koirapoika, joka kääntää ohikulkijoiden päät magneetin tavoin.

Vaikka Lennu on vasta vähän toisella vuodella, ja siksi vielä pieni ja hento siihen nähden, mitä se sitten oikeasti aikuisena tulee olemaan, on se jo nyt vaikuttava ilmestys.

MAINOS
Lennukin on joskus ollut ihan pikkuinen…
Lennukin on joskus ollut ihan pikkuinen…

– Lennu painaa nyt noin 75 kiloa ja korkeutta sillä on 80 senttiä, kertoo Lennun emäntä Minna Luiro. Aikuisena Lennun paino saattaa hipoa jopa sataa kiloa, joten siinä missä korkeutta ei todennäköisesti enää kovin paljoa tule lisää, painoa sen sijaan tulee vielä lähimmän vuoden aikana reilusti.

Pyrenneittenmastiffeja, eli pystiffejä, on Suomessa ehkä noin 2000 ja pentuja syntyy vuosittain sadan molemmin puolin.

Suomessa pyreneittenmastiffia käytetään hyvin vähän niiden alkuperäiseen käyttötarkoitukseen, eli karjan suojelukoirana. Pyreneittenmastiffia käytetään sen sijaan jonkin verran vartiokoirana, mutta pääasiassa se on seurakoira, joka hoitaa myös vahdin virkaa, toiset innokkaammin kuin toiset.

Minnalle ja miehelleen Jarnolle pyrenneittenmastiffi tuli perheeseen, koska laumanvartija -tyyppinen luonne oli tuttua talon aikaisemmalta owczarek podhalanskilta. Samaan rotuun ei kuitenkaan enää päädytty, koska tulokkaalta haluttiin mieluusti vielä suurempaa kokoa.

Laumanvartijoissa miellyttääkin suuri koko ja se, että uljaasta ulkonäöstään huolimatta sisältä löytyy todellinen löllykkä, hyvähermoinen lapsiperheen koira.

– Minä olin aina pitänyt itseäni enemmän kissaihmisenä, mutta Jarnon mukana perheeseemme tulleet koirat ovat osoittaneet, että olenkin koiraihminen, Minna nauraa. Niin pahoin Minna on nyt koiriin hurahtanut, että hän on aloittanut myös Vipstoren -jälleenmyyjänä. Koira-alan tuotteita ruuista tarvikkeisiin saa nyt siis tilattua itselleen Minnan kautta.

Lennu on kotoisin jyväskyläläiseltä kasvattajalta ja sen virallinen nimi on Heart Guardian Billy Idol. Lennu on syntynyt heinäkuussa 2015. Jos onni on myötä, Lennu saa pian kaverikseen toisen pystiffipojan pennun, joka otetaan samalta kasvattajalta.

Pikkuinen pystiffi on hurmaava otus!
Pikkuinen pystiffi on hurmaava otus!

– Vanha koiramme jouduttiin lopettamaan kesällä ja siksi Lennulle uuden kaverin hankkiminen on nyt ajankohtaista Minna kertoo ja myöntää, että välillä kyllä ajatus junnusta ja pennusta samaan aikaan vähän hirvittää, mutta toisaalta Lennun kanssa kaikki on sujunut todella helposti, rasittava pentuaika oli loppujen lopuksi todella lyhyt.

Minna kiittääkin pystiffiä mukavaksi roduksi, joka ei kuitenkaan siivousintoilijalle sopisi, sillä kuolaa riittää ja karvoissa kulkeutuu ulkoa sisälle milloin mitäkin.

Lennun kanssa on alettu harrastaa näyttelyjä, yhdessä opetellen niin emäntä kuin koirakin. – Näyttelyt voivat olla koko perheen kiva harrastus, kun ei ota niitä liian vakavasti.

Pystiffin näyttelykunnostaminenkaan ei ole kovin vaativaa, ne jotka asuvat ulkona on toki ennen kehää pestävä ja kuivattava, mutta sisällä asuva Lennu pääsee hommasta usein pelkällä harjauksella.

Rodun terveystilanne on kohtuullinen, merkittävin ongelma johon tällä hetkellä etsitään ratkaisua on epilepsia. Myös isoille roduille tyypilliset nivelongelmat ovat riski, johon pyritään vaikuttamaan huolellisella pentuaikaisella ruokinnalla.

Pennun paino ei saa nousta enempää kuin 1-2 kiloa viikossa, jotta kasvu pysyy terveenä. Luovutusikäisenä pystiffin pennut painavat 8-10 kiloa.

Pikkuinen pystiffin pentu onkin suloinen otus ja niinpä Minna on saanut huomata, miten muut tielläliikkujat jaksavat ihmetellä Lennua. Pentuna sitä tultiin mielellään rapsuttelemaan, mutta koon kasvaessa on kunnioituskin lisääntynyt ja nyt sitä usein tyydytään ihailemaan kauempaa.

Tuula Jokiaho

 

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät