-9.1 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Kahden hallin malli etenee Alajärvellä

Monitoimihallin suunnittelun yhteydessä Alajärvellä on keskusteluissa tullut esille kahden erillisen hallin vaihtoehto.

Yhden monitoimihallin sijasta rakennettaisiin pienempi monitoimihalli sekä paremmin kesälajeja (pesäpallo, yleisurheilu, jalkapallo jne.) palveleva ylipainehalli.

MAINOS

Ylipainehalliin kustannuksiksi on arvioitu noin miljoona euroa, johon on mahdollisuus saada Elyltä avustusta 600000 euroa.

Tekninen toimi on tehnyt vertailuja eri rakentamisvaihtoehtojen rakentamis- ja käyttökuluista, vapaa-aika toimi on puolestaan tehnyt arvion ylipainehallin käyttötuloista.

Monitoimihallin suunnittelutoimikunta on kokouksessaan päättänyt esittää, että monitoimihalli hanketta viedään eteenpäin kahden erillisen hallin mallina. Tämä vaihtoehto nähtiin toiminnallisesti eri lajeja paremmin palvelevana sekä käyttöä lisäävänä ratkaisuna.

Toimikunta esittää myös, että ylipainehalli rakennettaisiin vuonna 2017 ja monitoimihalli 2018.

Järvi-Pohjanmaan tekninen lautakunta asettui asiassa samalle kannalle ja myös kaupunginhallitus päätti kokouksessaan hyväksyä kahden hallin mallin.

Hallitus esittää asian edelleen valtuuston hyväksyttäväksi. Ylipainehallin rakentamiseen varataan kaupungin investointiosassa miljoonan euron määräraha vuoden 2017 talousarvioon sekä monitoimihallin rakentamiseen 4,3 miljoonaa vuoden 2018 talousarvioon.


Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät