Lappajärven Eränkävijät kunnioittavat perinteitä

Mainos[adrotate banner="3"]

Lappajärven Eränkävijät järjestää hirvipeijaiset lauantaina 26.11. kello 11-14 hirvikämpällä. Maukkaalle hirvikeitolle ovat tervetulleita Söyringin ja Harjun kyläläiset ja seuralle metsästysalueita vuokranneet maanomistajat.

Viime vuosina lounastajia on käynyt liki sata henkilöä, mutta läheskään kaikki eivät ole laittaneet nimeään vieraskirjaan. Näin historiankirjoihin ei ole muisteltavaksi jäänyt, ketkä kyläläiset ovat tapahtumassa pistäytyneet.

MAINOS

Tämän epäkohdan korjaamiseksi metsästysseura arpoo kymmenen Alahärmässä valmistettua hirvenlihasäilykettä niiden kesken, jotka nimensä vieraskirjaan peijaisissa laittavat.

Perinteitä kunnioittava seura

Eränkävijöiden hirvenmetsästys päättyi tänä syksynä ennätysmäisen aikaisin, jo toinen marraskuuta. Jahtivoutina toimi Jukka Viinamäki. Viinamäen mukaan ennätyksen syynä oli, että porukalla oli käytössään monta hyvää koiraa, jotka kaikki onnistuivat.

Kun muut metsästysseurat ovat pääosin jo luopuneet ajometsästyksestä, niin Eränkävijät ovat halunneet pitää perinnettä yllä. Niinpä ajomiesten ja -naisten suorittamaa ajoketjumetsästystä harrastettiin kahtena lauantaina.

Jahtivoudin mukaan isolla ajoporukalla tulilla istuminen on sosiaalisempaa kuin yksinäinen koirametsästys. Samalla niin vanhat kuin nuoret saavat tilaisuuden nauttia yhdessä metsästyksen jännityksestä.

Ajossa mukana olivat vuosikymmenten kokemuksella mm. Reino Back, Heimo Herrala, Esko Pellinen ja Raimo Vistbacka. Olipa ajoketjussa oppia saamassa myös kaksi alakouluikäistä poikaa, jotka varmistavat perinteen jatkumista. Seuran nuorukaisista kunnostautui erityisesti kaksi hirveä ampunut Tero Rantala.

T. Tyynelä

Edellinen artikkeliKasvu matkailualalla on haettava ulkomaisilta markkinoilta
Seuraava artikkeliTerhi Pölkille Taito-Finlandia -tunnustus