Pentti Peltokankaan maalauksissa on vanhaa katoavaa elettyä elämää

Mainos[adrotate banner="3"]

Alajärvellä joulunalusaikoina jo toistakymmentä vuotta taidemyyntinäyttelyä pitänyt Pentti Peltokangas on avannut myyntinäyttelyn Alajärven keskustaan. Pentin maalauksia näkee myös hänen kotonaan Hoiskossa, missä hän maalaa.

Myös kesäisiä maalauksia pääsee ihastelemaan näyttelyssä.
Myös kesäisiä maalauksia pääsee ihastelemaan näyttelyssä.

Myyntinäyttelyissä nähdään Pentin tuttuja jo perinteiksi muodostuneita maalauksia vanhasta katoavasta elämästä. Taulut luovat aito tunnelmaa varjoistuksineen ja yksityiskohtineen. Maalausten aiheet sopivat myös erittäin hyvin Suomi sata vuotta teemaan.

MAINOS

Näyttelyssä on esillä monenlaista taulua, niin talvisia kuin kesäisiäkin. Pentti on tehnyt myös tilauksesta muotokuvia, jotka ovat todella upeita.

Pentin maalausten myötä voi matkustaa ajassa taaksepäin ja muistella omia lapsuuden aikojaan sekä kotiseutujaan.

Pentin maalausten ideat ja aiheet syntyvät maalatessa. Ainoastaan tilaustyöt Pentti tekee kuvien mukaan.

Pentin ensimmäinen näyttely oli vuonna 1991, joka pidettiin Vaasassa. Näyttelyitä onkin ollut sen jälkeen vähän joka puolella.

Pentti on myös ensimmäinen maalaaja, jonka maalaukset siirtyivät aikoinaan internettiin.

Myyntinäyttely on hyvässä valoisassa tilassa Alajärven keskustassa, minne on helppo myös osata.

Pentin maalauksia pääsee ihastelemaan arkisin kello 10-17 ja lauantaisin kello 10-14 sekä muulloin sopimuksen mukaan tämän vuoden loppuun saakka.

Jenna Tanhua

Edellinen artikkeliEvijärvelle rakennetaan yritys- ja vastaanottohalli
Seuraava artikkeliÄitiysneuvolalle lahjoitettiin häkämittareita Alajärvellä