-3.2 C
Alajärvi
tiistai 16.4.2024
MAINOS

Tule harrastamaan Järvilakeuden kansalaisopistoon!

Kansalaisopiston kevätkauden kurssiohjelma on jaossa heti tammikuun alkajaisiksi. Kurssitarjottimella on tällä kertaa erityisen paljon lyhytkursseja, ja tavoitteena on saada mukaan yhä enemmän myös uusia harrastajia.

Luvassa on muun muassa koirahierontaa, kotitarvekanalan perustamista, kasvivärjäystä, humppajumppaa, villivihanneksia, tuunausta, kesähattuja ja betoniaskartelua.

MAINOS

Lisäksi kannattaa muistaa, että voit ilmoittautua mukaan myös jo syksyllä alkaneille kursseille: kurssit löytyvät sivulta www.opistopalvelut.fi/jarvilakeus/. Kurssimaksu on 60 prosenttia koko vuoden hinnasta.

Erikoisempaa kädentaito-osastoa edustavat kevään tarjonnassa fransut, ruumisvaunujen kunnostus ja tuhkauurnan valmistuskurssi. Helmikuussa on Kauhavalla kahden illan kurssi vanhojen rahojen tunnistamisesta ja arvioinnista.

Kyläyhdistyksiä ja muita talkooporukoita voisi kiinnostaa esimerkiksi hirsiladon veisto. Yhdistyksille järjestetään lisäksi tietotekniikka- ja viestintäkoulutusta, ja ohjelmassa on tuttuun tapaan myös järjestyksenvalvojakursseja.

Miehille on luvassa maaliskuussa oma iltansa tohtori Kiminkisen ohjauksessa. llta järjestetään yhteistyössä Kauhavan leijonien kanssa. Lappajärvellä tutustutaan maaliskuussa maltaiden maailmaan olutkurssilla.

Messumatkalle lähdetään Tampereelle huhtikuussa ja kesän korvalla käydään tutustumassa pihoihin ja puutarhoihin Kristiinankaupungissa. Aitio-hankkeen mukana pääsee elokuussa jännittävälle musiikkimatkalle Leigon järvimusiikkipäiville Viroon.

Kevään ja kesän lyhytkursseilla ja leireillä on luvassa puuhaa niin lapsille kuin aikuisillekin, kuvaamataidon, liikunnan ja musiikin lisäksi on tarjolla nyt myös englannin kieltä ja kudontaa.

Historiaa ja teatteria

Teatteria on tarjolla jälleen useassa kohteessa, kun kesänäytelmien harjoittelu alkaa. Juhlavuonna valmistuu näyttämölle myöskin Suomen jääkärimuseon ystävien tuottama Jääkärin äitee.

Maksuttomana tilausnäytäntönä nähdään Kauhavalla ja Lappajärvellä koskettava monologi sodan aiheuttamista sielun vammoista. Tärähtänyt-esityksen tuo meille teatteri Kantti Kuopiosta.

Suomi 100 -teemaan liittyy lisäksi viisi sotahistoriallista luentoa. Ensimmäinen on heti tammikuun 15. päivä Voltin kotiseututalolla, jossa Matti Tyni kertoo jääkäriliikkeestä ja paljastaa aiheesta valmistetun kartan. Eero Paavola kertoo puolestaan ”Tuntemattoman sotilaan tarinaa” Kauhavalla neljän luennon verran.

Nyt on ainutkertainen tilaisuus päivittää historiatietämyksensä maksuttomilla asiantuntijaluennoilla!

Historiaa pääsee harjoittelemaan itse, kun osallistuu Marskin keittiössä -kurssille Kortesjärvellä. Kurssilla tutustutaan Mannerheimin ruokaperinteeseen ja valmistetaan kuuden ruokalajin lounaskokonaisuus.

Tiedon, taidon ja yhteisöllisyyden varaan rakentaen kansalaisopiston katse kääntyy rohkeasti myös tulevaisuuteen, toteaa vt. rehtori Mari Takamaa.

– Sata askelta Suomen tulevaisuuteen -kansalaiskeskusteluissa ideoidaan yhdessä ratkaisuja Suomen ja kotiseutumme menestyksen tueksi. Keskustelut järjestetään alueellamme kolmen opiston yhteistyönä helmikuussa.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät