-0.9 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Alajärven kaupungilla panostetaan työhyvinvointiin

Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueen purkautuessa vuoden 2016 lopussa aiheutui kaikissa kunnissa muutoksia myös henkilöstöhallinnon järjestelyihin, näin myös Alajärvellä.

Henkilöstöjohtajana jatkaa edelleen yhteistoiminta-alueenkin henkilöstöjohtajana toiminut Maarit Fräntilä ja hän vastaa nyt myös työhyvinvointiin liittyvistä tehtävistä yhdessä työsuojeluorganisaation ja työterveyshuollon kanssa.

MAINOS

Työnantajan ja henkilöstön väliset yhteistoimintalain mukaiset asiat käsitellään Alajärvellä kaupungin yhteistyötoimikunnassa, johon kuuluvat ammattijärjestöjen pääluottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut henkilöstön edustajina.

Työnantajan edustajina toimivat henkilöstöjohtaja, hallintojohtaja ja työsuojelupäällikkö. Lisäksi toimikuntaan nimetään kaksi työnantajan edustajaa kuntapäättäjien joukosta.

Työsuojelupäälliköksi on tämän vuoden alusta lukien nimetty maanmittausteknikko Raimo Syväoja. Työsuojeluvaltuutettuina toimivat Tanja Katajamäki, Kaija Sivula ja Sari Kamppinen. Varavaltuutettuina ovat Eija Rannanpää ja Raija Hankaniemi.

– Tanja Katajamäelle on keskitetty valtuutetuille tarkoitettua työaikaa siten, että hän voi toimia henkilöstöasioiden parissa päätoimisesti, kertoo työsuojelupäällikkö Raimo Syväoja. – Meidän molempien toimitilat löytyvät jatkossa Alajärven kaupungintalolta.

Työsuojelupäällikkö, työsuojeluvaltuutetut ja varavaltuutetut muodostavat yhdessä työsuojeluryhmän, joka ohjaa, seuraa ja valmistelee työsuojelutoimintaa työpaikoilla.

Syväoja näkee erittäin tärkeänä yhteistyön työterveyshuollon ja henkilöstöhallinnon välillä. Lisäksi hän näkee, että työsuojelutyöryhmän työskentelyn tulee olla säännöllistä ja asiat valmistellaan yhdessä henkilöstön kanssa.

Työsuojelun tehtävänä onkin kiertää eri työpisteissä ja arvioida riskejä sekä ennaltaehkäistä ongelmia. Varsinaisten työtapaturmien ohella monissa työtehtävissä vaanivat henkisen kuormituksen ja tiukan tahdin tuomat vaaratekijät, joiden vuoksi voimavarat eivät aina tahdo riittää.

Työkykyarvioita tehdäänkin kuukausittain useita sillä ajatuksella, että voitaisiin välttää turhat sairauslomat ja aikaiset eläköitymiset vaikkapa työtehtäviä muuttamalla. Myös työpaikkojen ristiriitatilanteissa työsuojelu tukee asioiden selvittelyä.

Työhyvinvointia tuetaan monin eri tavoin

Henkilöstöjohtaja Maarit Fräntilä kertoo, että työhyvinvointia pyritään tukemaan mm. jokaiselle työntekijälle jaettavat työhyvinvointisetelit, joita voi käyttää mm. liikuntaan, kulttuuriin ja vaikkapa kansalaisopistolle.

Yhteistyötoimikunnan kanssa suunnitellaan kevääksi mahdollista liikuntakampanjaa ja jokainen työyksikkö voi käyttää vuosittain joko yhden päivän tai kaksi puolikasta päivää jonkin liikuntatapahtuman järjestämiseen.

Alajärven kaupungin henkilöstömäärä on nyt 876 henkilöä, kun se yhteistoiminnan käynnistyessä oli 895 henkilöä. – Henkilöstön määrä on siis vähentynyt, vaikka uusiakin toimintoja on tullut, Fräntilä sanoo. – Toimintoja on siis järkeistetty ja vieläpä ilman irtisanomisia.

Myös yhteistoiminta-alueen purkautuessa yt -neuvottelut saatiin käytyä hyvässä hengessä. Alajärvelle tuli tekninen toimi ja vapaa-aikapuoli takaisin ja uusi organisaatio rakennettiin kokonaisuudessaan uudelleen puhtaalta pöydältä. Suoranaisiin irtisanomisiin ei tarvinnut mennä, vaikkakin jotkut henkilöt hakeutuivat prosessin aikana muihin tehtäviin.

Tuleva suuri muutos henkilöstön kannalta on sote vaikutuksineen. Se tulee koskemaan suurta henkilöstöjoukkoa.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät