Alajärven Hautauspalvelu palvelee täyden palvelun periaatteella

Alajärven Kaartusessa sijaitseva Alajärven Hautauspalvelu aloitti toimintansa loppuvuodesta täyden palvelun periaatteella. Yrittäjänä toimiva Sari Lepistö kertoo, että tilat Hautauspalvelulle rakennettiin jo vuosi sitten ajatuksella, että ne palvelisivat asiakastiloina Lepistön Puutarhalla sesonkiaikoina ja lisäksi tilat tarjoaisivat Sarille paikan tehdä sidontatöitä.

Loppuvuodesta Sari kuitenkin alkoi miettiä mahdollista hautauspalvelun perustamista, olihan hän nähnyt alaa läheltä 1,5 vuoden ajan toimiessaan Eino Hoiskon hautaustoimiston yhteydessä kukkakauppa -yrittäjänä.

– Ilman tuota kokemusta en alalle varmasti olisi lähtenytkään, mutta tuona aikana ehti kohdata monia omaisia ja nähdä, miten monipuolista työ on ja mitä kaikkea siihen kuuluu, Sari kertoo.

Sari Lepistö haluaa tarjota hautauspalveluja mahdollisimman asiakaslähtöisesti, toimien vierelläkulkijana koko matkan ajan. – Olen se henkilö, jolle voi soittaa kun jokin asia askarruttaa, virka-aikoja en tunne. Monelle läheisen poismeno tulee eteen ensimmäistä kertaa ja kaikkien asioiden huolehtiminen on hankalaa.

Lepistö kuitenkin lohduttaa, että asiat lähtevät etenemään sillä ensimmäisellä vierailulla hautaustoimistoon. – Pyrin rauhalliseen kohtaamiseen omaisten kanssa. Koska olemme täällä vähän sivummalla, kannattaa soittaa tulostaan ja kun omaiset saapuvat tänne, voin keskittyä vain heihin, tässä ei ole hälinää.

Alajärven Hautauspalvelusta saa kaikki alan palvelut, kuten arkut ja uurnat, kukat kirkkoon ja muistopaikalle hoidettuna, kuljetukset ja yksilölliset hautakivet. Vainajien kuljetukset hoitaa pitkällä ammattitaidolla Lehtimäen kukka- ja hautauspalvelu Paula-Stiina, jonka kanssa yritys tekee yhteistyötä. Asiakkaalle tästä ei synny lisäkuluja.

– Lisäksi meillä on vainajien adressilistat, joihin muistamisensa voi laittaa joko käymällä paikan päällä tai soittamalla. Aivan uutena palveluna tuomme mahdollisuuden osallistua muistamisiin myös internetin kautta, kotisivuiltamme löytyy linkki vainajien muistamiseen ja sieltä ohjeet verkkopankkiin.

Luonnollisesti adressilistat löytyvät vain Alajärven Hautauspalvelun hoitamiin hautauksiin silloin, jos omaisille listan laittaminen sopii.

Kukkapuoli on vanhempiensa perustamassa Lepistön Puutarhassa kymmenen vuoden ajan yrittäjän yhdessä veljensä kanssa toimineelle Sarille erityisen rakas. Hän kertookin, että kukat hoidetaan täsmälleen omaisten haluamalla tavalla, haluttaessa myös vuokrakukin. Kukkasin voidaan kertoa vainajasta paljon, käyttäen esimerkiksi luonnonmateriaaleja tai muutoin vainajalle sopivaa tyyliä.

– Myös hinnat sovitaan aina ennakkoon, jotta ikäviä yllätyksiä ei tule. Pyrin kaikessa toiminnassa avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen.

Hautakivipuolella Alajärven Hautauspalvelusta saa Kaavin Kiven hautakivet yksilöllisesti suunnitellen. Sarin aviopuoliso Heikki Pollari on paneutunut suunnittelupuolen ohjelmaan, jolla omaiset voivat teettää sellaisen hautakiven kuin haluavat. Ohjelma antaa välittömästi myös kiven hintatiedot, vaikka laskutus on toki vasta sitten, kun kivi on paikallaan.

– Meillä on vielä tarjolla muutamalle asiakkaalle sadan euron lahjakortti hautakiven hankintaa varten. Lisäksi Lepistön Puutarha lahjoittaa hautakiven ostajille kukkalahjakortin, joka riittää haudalle laitettaviin kukkiin pariksi kesäksi, Sari kertoo.

Palkitsevaa työtä

Vaikka hautaustoimisto -ala on raskasta eikä sydän saa kovettua omaisten surun kohtaamiselle, on työ myös palkitsevaa, kun voi auttaa omaisia vaikeina aikoina.

Hautaustoimistossa kuulee monet tarinat edesmenneestä, mutta hienoa on se, että yleensä esille nousevat lämpimät, jopa iloiset muistot.

Hautaustoimiston pitäminen sopii Sari Lepistölle hyvin, koska se antaa ympärivuotista työtä puutarhan rinnalle. Puutarhalla sesonki kukkasineen on äitienpäivästä juhannukseen.

– Kotona minulla on lisäksi neljä pientä lasta, joten on mukava tehdä työtä lähellä kotia, Sari kertoo.
Saria työllistävät viikoittain myös lukuisat muut sidonnat, kuin hautajaisiin liittyvät. Välillä sitomaan pääsee iloisiinkin juhliin, kuten häihin tai kastajaisiin. Tilauksesta Sari sitookin kukat mitä erilaisimpiin tilaisuuksiin ja tiloihin.

Tuula Jokiaho