Onnistuneet kelkkakisat Vuorenmaassa

Soinin Vuorenmaassa järjestettiin moottorikelkkailun sm-sprintin 1. osakilpailu viime sunnuntaina. Kilpailut käytiin sopivassa muutaman asteen pakkassäässä. Palkintosijoja yhdeksässä eri sarjassa tavoitteli yhteensä peräti 116 kisailijaa.

Alavuden Arttu Asunmaa kaasutteli Harrastesarjan neloseksi.

Soinin Moottorikerhon ensimmäistä kertaa järjestämät kisat vaativat kovasti talkootyötä. Ratojen tekeminen vähälumisena talvena vaati konetyötä.

Kilpailunjohtaja Mikko Silvosen mukaan metsäosuuksille ajettiin yhteensä 150 kuormaa lunta läheisiltä pelloilta. Talkooväkeä tarvittiin kisapäivänä kymmeniä hoitamaan kisan onnistumisen.

Kisapäivän onnistumisen takasi myös vajaan 300 henkilön yleisö, joka pääsi seuraamaan reitin varrelle upeita suorituksia.

Koskinen voittoon, Marttinen kolmas

Järjestävän seuran Feetu Koskinen lähti tavoittelemaan heti voittoa ensimmäisestä osakilpailusta SM-Pro -luokassa. Kahden ensimmäisen kierroksen jälkeen eroa kakkoseen oli pari sekuntia.

Kilpailualueella oli hyvin tilaa huollolle ja yleisölle.

– Lähdin ajamaan tosissaan ja pienellä riskilläkin kolmanteen kisaan. Onnistuinkin hyvin haastavasta radasta huolimatta. Radalla oli lumipatteja ja alla jäätikkökohtia, joten tarkkana sai olla, kertoi uudella kelkalla ajanut Koskinen.

Kakkoseen, Hannu Härköseen tuli eroa lopputuloksissa reilut kuusi sekuntia. Kouheron Kelkkailijoiden Henri Marttinen kaasutteli kolmanneksi.
SoMoKe:n armeijassa valan edellispäivänä suorittanut Ilari Takala ajoi Semi-Pro -luokassa hienosti neljänneksi. Ensimmäisen kierroksen jälkeen Ilari oli kolmantena, mutta hieman sairaana ajaessa Ilari tippui lopputuloksissa pykälän.

Vajaan kahden viikon kuluttua Sprint-sarja jatkuu Sonkajärvellä ja Iisalmessa.

Rami Puro