1.2 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Erasmus+ -hanke lähentää Euroopan nuoria

Soinissa vieraili viikon ajan 33 oppilasta ja kymmenen opettajaa Soinin yhtenäiskoulun ja isäntäperheiden vieraina.

He saapuivat Englannista, Espanjasta, Italiasta ja Saksasta. Vierailut ovat osana EU rahoitteisen Erasmus+ -ohjelman vuorottaista vaihtoa maiden välillä. New Media – New Methods 2015-2018 on ohjelman nimi ja tavoitteena tietotekniikan kehittäminen maitten välillä.

MAINOS
Suninsalmella Lehtimäen urheilukalastajat opastivat vieraita talvikalastuksen pariin. Kuva: Pentti Honkola.

Hankkeen suunnittelumatka tehtiin 2015, jolloin vierailtiin Dierdorfissa. Saksassa on tehty oppilastapaaminen loppuvuodesta 2015. Toinen tapaaminen oli 2016 myös Saksassa. Seuraavat tapaamiset ovat huhtikuussa Italiassa ja syksyllä Espanjassa.

Talvikalastusta, avantouintia ja muita talvilajeja

Soinin vierailun aikana etenkin eteläeurooppalaiset kokivat pohjoisen maan eksoottisia toimintoja.

Alkuviikosta kokeiltiin pilkkimistä Suninsalmella Lehtimäen Urheilukalastajien ja Rannankylän kyläyhdistyksen hienolla tuella. Kalansaalista tutkittiin myöhemmin koululla kuvaten, preparoiden ja taltioiden koulun Pedanet-sivuille.

Keskiviikkoiltana vierailtiin Alajärven seurakunnan leirikeskuksessa Suvirannassa. Yhteiset leikit, saunominen ja avantouinti yhdistivät niin suomalaisen perinteen kuin kansainvälisen sosiaalisen toiminnan.

Loppuviikosta vierailtiin Seinäjoella lehti- ja painotalossa sekä Duudson Parkissa. Hauskaa oli niin trampoliineilla kuin pallokentillä.
Perjantain liikuntailtapäivässä kokeiltiin hiihtoa, lumikenkäilyä, potkukelkkailua, luistelua ja pulkkamäessä temppuilua. Monelle kokemukset olivat ainutkertaisia.

Gabriella Italiasta harjoittelee hiihtoa ensimmäistä kertaa elämässään. Kolmasluokkalaiset Silja, Sera-Mirella, Lumina ja Henni hiihtävät mukana.

Yhtenäiskoulun Erasmus+ -hankkeen vastaava Anne Degerlund kertoo, että tässä hankkeessa luonnontiede, matematiikka ja paikallinen liikunta painottuvat ja yhdistyvät tietoteknisiin toimintoihin.

– Isäntäperheiden oppilaat toimivat hienosti ennakkovalmisteluissa. Koulun tukioppilaat olivat myös järjestelemässä toimintoja. Opettajat majoittuivat Elämyskeskuksessa ja kulkivat kouluun yhdessä kuljetusoppilaiden kanssa.

– Uskoisin, että tällainen hanke on ikkuna kansainvälisyyteen. Aktiiviset nuoret huomaavat, että reippaalla ja oma-aloitteisella tavalla pieneltäkin paikkakunnalta voi avartaa maailmankatsomusta aivan eri tavalla kuin normaalissa koulutyössä. Samalla opitaan arvostamaan oman maan positiivisia puolia, kuten luonnon rauhallisuutta.

Hanke toteutetaan kolmevuotisen Comenius-projektista tuttujen koulujen kanssa. Jokaisella koululla on kokemusta eri teknologian aloilta.

Englantilaisella partnerikoululla on hyvinvarusteltu mediaosasto videointia, valokuvausta, green-screen- ja stop motion- kuvausta sekä editointia varten. Saksalaisessa koulussa käytetään paljon mobiililaitteita.

Espanjalainen koulu käyttää Moodlea virtuaalisena oppimisympäristönä. Italialaisessa koulussa on aloitettu koodauksen opettaminen. Suomessa käytetään opetuksessa esim. kirjasarjoihin tehtyjä nettimateriaaleja sekä eKirjoja.

Hankkeen aikana aiotaan jakaa parhaita käytäntöjä partnerikoulujen kesken. Jokaisessa vaiheessa keskitytään eri aihealueisiin. Kohderyhmän oppilaat (Yhtenäiskoululla aina kahdeksasluokkalaiset) harjoittelevat metodeja mm. kerhoissa ja verkossa yhdessä partnerikoulujen oppilaiden kanssa.

Kerhoja on pidetty koulun jälkeen jo viime syksystä lähtien. Jokaisen vaiheen päätteeksi järjestetään kansainvälinen tapaaminen, jossa järjestävän koulun opettajat huolehtivat vierailevien opettajien ja oppilaiden ohjauksesta. Tällöin oppilaat saavat heti käyttää oppimiaan uusia taitoja.

Tapaamisten jälkeen opettajat ja oppilaat jatkavat taitojen käyttöä omissa ryhmissään ja jakavat näin tietonsa ja taitonsa muun koulun käyttöön. Jokaisessa partnerikoulussa vieraillaan vuorollaan.

Suomessa Erasmus+ -ohjelman hallinnoinnista ja toimeenpanosta vastaa CIMO, joka on kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön asiantuntija- ja palveluorganisaatio. Kustannukset kansainvälisistä tapaamisista jaetaan aina siten, että jokainen maa hoitaa kustannukset omasta hankerahastaan.

Rami Puro

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät