-13 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Suninsalmen kahvilassa virittäydytään uuteen kevääseen

LounasPortti Suninsalmen kahvila on pikkuhiljaa käynnistellyt vuotta 2017 kohti uutta kevättä. Nyt koululaisten hiihtolomaviikolla ovet ovat avoinna tänään torstaina ja huomenna perjantaina kello 12-20, lauantaina 12-21 ja sunnuntaina kello 12-18.

– Haluamme näin palvella koululaisia ja lomalaisia, tarjota paikan missä treffata. Meille voi tulla istumaan, tapaamaa tuttuja, herkuttelemaan. Oman talon reiluja laskiaispullia saa koko viikon, kertoo Suninsalmen yrittäjä Sari Saunamäki.

MAINOS

Talven aikana Suninsalmen kahvilaa on muutoinkin pidetty välillä auki. – Mukavasti ovat paikalliset ottaneet meidän avoimet viikonloput vastaan.

– Vaikka olemme olleet auki vain kuuden tunnin ajan, pizzauuni on ollut päällä ihan sulkemisaikaan kuuteen asti, välillä pidempäänkin, sillä ovia ei suljeta nenän edestä kiinni.

– On ilo palvella, kiitos ihanille asiakkaille, että käyttävät palvelujamme. Ilo on myös minun puolella, kun saan nähdä tutuksi tulleita asiakkaita ja vaihtaa kuulumisia.

Seuraavan kerran Suninsalmen Kahvila avaa ovensa pääsiäisenä, jolloin lauantaina on perinteiset lavatanssit kello 20-23. Silloin siirretään pöydät sivuun ja laitetaan jalalla koreasti.

Pääsiäinen onkin kevään avaus ja lauantaina päivällä paikalle odotetaan pikkunoitia virpomaan. – Noidat saavat meille annetun oksan jälkeen palkkansa, Sari lupaa.

Vappu -viikonloppuna ovat avautuvat sitten jo kesään. Toukukuussa ollaan ensin alkuviikot kiinni ja loppuviikko auki. – Kesäkuusta alkaen ollaan avoinna kaikki päivät aina koulujen alkuun saakka. Syyskuun eka viikonloppu on viralliset päättäjäiset huippujuhlineen ja Oktoberfestit pidetään vielä ennen kuin talvi alkaa.

– Ohjelmaa on meillä kesällä sekä omaa että kyläyhdistyksen kanssa yhteistyössä. Suppilaudat ja kajakit ovat taas kesällä vuokrattavissa ja perinteiset karaoke-illat jatkuvat.

– Ruokalistaa tullaan uudistamaan muutamalla tuotteella, muuten mennään samalla. Gluteenittomat tuotteet ovat mukana listalla. Jäätelöt siirretään sisälle ja valikoimaan lisätään. Palvelu pidetään reippaana, asiakkaan toiveita edelleen kuunnellen!


Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät