-9.1 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Ulla Hautamäen ja Anni Viitasaaren taidetta Lähituottajat -myymälän

Alajärven Paavolantorin liikekeskuksessa sijaitseva Lähituottajat myymälä sai piristystä seinilleen, kun paikalliset kuvataiteilijat Anni Vitasaari ja Alla Hautamäki toivat paikkaan taidemyyntinäyttelynsä.

– Myymälä on tarkoitettu itse tehdyille tai tuotetuille tuotteille, joten Annin ja Ullan taide sopii tänne mainiosti, sanoo myymälän yrittäjä Kati Neuvonen.

MAINOS

Idea näyttelyyn syntyi nopeasti Annin ja Ullan vieraillessa myymälässä. Myymälästä löytyi yli 30 tuottajan tuotteita niin lihaa, perunaa, kananmunia, vilja-maito- ja marjatuotteita sekä gluteenittomia tuotteita, mutta myös alueen käsityöläisten tuotteita. Lisäksi löytyi tyhjää seinätilaa, mistä ajatus sai tuulta purjeisiinsa.

Kati Neuvosen toiveesta näyttelyyn koottiin Annilta ja Ullalta sellaisia tauluja, jotka sopivat hyvin myymälän henkeen. Niinpä paikalta löytyy mm. Ullan ihanat koivunrungot eri väreissään sekä Annin elävän näköisiä lehmiä.

Esillä on myös naisten kehittämillä luontoväreillä maalattuja tauluja. Värit ovat kestäneet hyvin ja taulut ovat nyt neljä kuukautta vanhoja, joten ne uskallettiin nyt tuoda myyntiin.

Taiteilijoiden töihin onkin nyt helppo tutustua ihan kauppareissulla! Sekä Anni että Ulla tekevät myös tilaustöitä.

Sekä Ullalle että Annille luonto on vahvasi aina läsnä taiteessa ja elämässä muutenkin. Naiset järjestävät tilauksesta luonto- ja taidetunteja ryhmille, joilla pääsee kokemaan luontoelämyksiä, havainnoimaan luontoa ja tekemään taidetta luonnon helmassa.

– Luoto on läsnä ja se on terapeuttista, kaikille avointa ja hoitavaa, Ulla toteaa. Luonto on läsnä, tasa-arvoista kaikille, ja sitä puutakin kannattaa välillä halata!

Luonto- ja taidetuntien lisäksi Anni ja Ulla voivat pitää kouluille WWF:n lähettiläinä Vuosisata metsässä – lahopuun salatut elämät -oppitunteja. Nämä oppitunit ovat keskeinen osa WWF:n ympäristökasvatustyötä ovat WWF:n kouluttamien lähettiläiden tekemiä.

Koulukiertueen teema ja kohderyhmä vaihtuvat lukuvuosittain, ja vierailut ovat kouluille maksuttomia. Koulukiertue tavoittaa vuosittain yli 10000 oppilasta. Metsä-aiheinen kiertue alkaa tammikuussa ja jatkuu koko vuoden 2017 Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät