Saatusivellin -lastenkulttuuriviikko haastaa mielikuvituksen lentämään!

Satusivellin-kulttuuriviikkoa vietetään Karstulassa jälleen 26.6.–1.7. Viikon tapahtumat levittäytyvät ympäri Karstulaa ja ohjelmassa on satujen kerrontaa, kuvataidetta, teatteria ja musiikkia.

Alun perin viikkoa alettiin viettää Kylli Kosken, ”Kylli-tädin”, perinnön innoittamana. Kymmenen vuoden ajan vuosittain järjestettiin ”Vuoden sadunkertoja” -kilpailu. Muutaman vuoden tauon jälkeen viikolle on jälleen suunniteltu uusi kilpailu, joka on suunnattu 7–12-vuotiaille lapsille.

Kerro ja kuvita oma satu -kilpailuun voi osallistua kirjoittamalla ja kuvittamalla oma satu. Mielikuvitus saa lentää, sillä sadun aiheen, tyylin, juonen ja hahmot saa kirjoittaja päättää itse!

Ainoana sääntönä on, että teksti laaditaan tekstinkäsittelyohjelmalla ja kuvat liitetään tekstiin sähköisesti.

Tällä halutaan kannustaa paitsi kirjoittamiseen myös edistää lasten tietoteknisiä valmiuksia. Kilpailun tuomaristossa ovat lastenkirjailijat Hannele Huovi ja Harri István Mäki sekä lastentarhanopettaja Raija Saarelainen. Palkinnot jaetaan satugaalassa 30.6. Palkintona on kaksi kannettavaa tietokonetta sekä kirjapalkintoja.

Kilpailuaikaa on aina huhtikuun loppuun, 30.4., saakka. Lisätietoja kilpailusta sekä Satusivellin-viikon ohjelmasta saa esimerkiksi tapahtuman Facebook-sivulta ja Karstulan kunnan kotisivuilta.