-14 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Mikko Rasila tutustui Alajärveen Eeron ja Alvarin jalanjäljissä

Näyttelijä, balettitanssia, ohjaaja, käsikirjoittaja Mikko Rasila vieraili viikonloppuna Alajärvellä tutustuen etenkin Eero Nelimarkan tuotantoon, mutta perehtyen samalla lisää myös Alvar Aallon Alajärven vaiheisiin.

Vierailu oli hänelle ensimmäinen laatuaan Alajärvellä, ja se oli hyvin silmiä avaava ja antoi runsaasti uutta materiaalia elokuussa ensi-iltaan tulevaan Eero ja Alvar Alajärven maisemissa -musiikkimonologiin, jonka Rasila käsikirjoittaa, ohjaa ja esittää.

MAINOS

– Aalto on ollut minulle aina hyvin tuttu, koska hän on suunnitellut niin monta teatteria, joissa olen saanut esiintyä, Rasila kertoo. – Koska pidän kaikesta taiteesta, tunsin ennestään myös Nelimarkan töitä, mutta silti tulo Nelimarkka-museolle oli shokki.

– Nelimarkan työt ovat niin vaikuttavia, kuvani hänestä muuttui täysin taulujen myötä. Nelimarkka on ollut hyvin herkkä, mutta samalla vahva mies. Monet hänen teoksistaan ovat hyvin vaikuttavia, Rasila kuvailee tunnelmiaan.

Rasila kokee mielenkiintoiseksi kirjoittaa dialogia Aallon ja Nelimarkan välille, koska miehet olivat monella tavalla toistensa vastakohtia. – Nelimarkka oli hyvin uskonnollinen ja osa hänen aihepiiriä sivuavia teoksiaan on jopa varsin julmia, kun taas Aalto oli jo oman aikakautensakin julkkis.

Monologin kohtausrakenne on jo valmis, muutamia kohtauksia on jo kirjoitettu ja nyt kun Rasila palaa kotiinsa Espanjaan, hän saa sisältöön aivan uutta syvyyttä.

– Olen kirjoittanut monta näytelmää aikaisemminkin ja niiden tekoprosessin aikana ne hautuvat pitkän aikaa päässä, ajatuksia on kuin ranskalaisin viivoin. Tämä vierailu toi monta uutta viivaa lisää. Henkilökuvat vahvistuivat merkittävällä tavalla.

Rasila on syntynyt Oulussa 1962. Hän opiskeli 1980 -luvulla balettitanssijaksi Leningradissa ja näyttelijäksi Helsingin teatterikorkeakoulussa. Rasila on toiminut ohjaajana, näyttelijänä ja käsikirjoittajana Turun, Seinäjoen, Kajaanin ja Jyväskylän kaupunginteattereissa.

Televisiosta hänet muistetaan mm. Tanssii tähtien kanssa tuomarina. Nykyään Rasila asuu ja työskentelee Fuengirolassa omassa esiintymistaiteiden ravintola Bar Maskissa.

Eero ja Alvar Alajärven maisemissa -musiikkimonologiin esitykset ovat Nelimarkka-museolla ja Villa Väinölässä 8.-10.8. Esitys on kestoltaan, väliaikoineen, reilut 1,5 tuntia. Tämän jälkeen musiikkimonologin esitykset jatkuvat Bar Maskissa aina jouluun saakka.

– Toivon, että löydämme esitykseen kaksi 10-12 -vuotiasta poikaa, joille esityksessä tulee lauluosuuksia. Sopivia poikia etsitään yhdessä Alajärven Musiikkiopiston kanssa. Mikäli pojat löytyvät, he tulevat esiintymään myös Espanjassa koulujen syyslomaviikolla, Rasila kaavailee.

Mestarit yhdessä -projekti kuuluu valtakunnalliseen Suomi 100 ohjelmaan. Musiikkimonologin ajankohdaksi valiintui elokuun alku, koska 8.8. vietetään myös museon syntymäpäiviä ja jatkossa elokuun alussa on suunnitelmissa viettää vuosittain taiteen ja arkkitehtuurin viikkoa.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät