-9.6 C
Alajärvi
torstai 18.4.2024
MAINOS

Sää näkyy vesistöissä – lunta tavallista vähemmän

Lumen määrä Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla on viime aikojen lumisateista huolimatta tänä keväänä keskimääräistä vähäisempää. Viime päivien lämmin ja sateinen sää on sulattanut lumia.

Loppuviikolle ennustetaan jokien virtaamien lähtevän kasvuun etenkin Pohjanmaan rannikon pienemmissä joissa, mutta yöpakkaset kääntänevät virtaamat laskuun.

MAINOS

Ennusteiden mukaan Vaasan eteläpuolisten jokien, kuten Maalahdenjoki ja Närpiönjoki, virtaamat ovat nopeassa nousussa ja saavuttavat ainakin pienen tulvan tason.

Alueen tekojärvillä ja säännöstellyillä luonnonjärvillä on tehty pääosin lupapäätösten edellyttämä pienin mahdollinen kevätalennus. Esimerkiksi Lappajärven pinta on ajankohdan tavanomaisella tasolla.

Taso, jolle järvien pinnat lasketaan ennen lumien sulamista, määräytyy säännöstelyluvan määräysten, lumen määrän ja ennustetun tulvatilanteen mukaan.

Kevään tulvatilanne näyttää tämän hetken vesistöennusteiden perusteella tavanomaista helpommalta. Kevättulvan kehittyminen riippuu kuitenkin kevään sademääristä ja lämpötiloista.

Keväällä maan ollessa jäässä, maaperän kyky imeä vettä on huono ja sateella vesi valuu ojiin ja jokiin nopeasti.

ELY-keskuksen tekemien jäämittausten perusteella, jäät ovat tänä keväänä monin paikoin keskimääräistä paksumpia. Lumipeitteen vähäisyys on nopeuttanut jokijäiden paksuuntumista. Jokien jäät saattavat kevään aikana virtaaman suurentuessa lähteä liikkeelle ja muodostaa jääpatoja.

Vesistöennusteita voi seurata osoitteessa http://www.ymparisto.fi/vesistoennusteet. ELY-keskus seuraa vesi- ja
jäätilanteen kehittymistä.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät