-6.2 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Jaana Kankkonen kirjoitti kirjan kaikille läskeille

Alajärveläinen Jaana Kankkonen on kirjoittanut kirjan, jonka nimenä on lyhyesti ”Läski”.
Jaana lähti kirjoittamaan kirjaa, koska hän kertoo aina olleensa itse läski ja eläneensä läskien elämää jatkuvasti joko laihduttaen tai lihoen.

Nelisen vuotta sitten tilanne muuttui, kun Jaana tapasi nykyisen puolisonsa ja omaishoitajansa Juha Saarirannan. Jo ensimmäisellä tapaamisella Jaana pyysi apua Juhalta ja sitä apua ja tukea hän on saanut koko yhdessäolon ajan.

MAINOS

Jaana on sairastanut MS -tautia 26 vuoden ajan ja siksipä hänelle kehotus lähteä kuntoilemaan ja kuluttamaan energiaa ei olekaan yhtä helposti toteutettavissa kuin useimmille muille.

Tahtoa ja mielikuvitusta on tarvittu, mutta edelleen Jaana kertoo jumppaavansa joka päivä tunnin ajan pitäen näin huolta peruskunnostaan, vaikka pyörätuoli onkin liikkumisessa ehdottomana kumppanina muuten.

– Olen ammatiltani perushoitaja ja siitä varmaan juontaa juurensa haluni olla apuna. Toivonkin että kirjalla voin jakaa kokemukseni ja toivon sen olevan avuksi muille.

Jaana laihdutti 115 kilosta normaalipainoonsa 75 kiloon, jossa on pysynyt nyt kahden vuoden ajan. Laihdutuksessa ei tarvittu poppakonsteja eikä kalliita laihdutustuotteita, vaan ruokana on ollut normaali arkiruoka.

Ateriarytmi on ollut säännöllinen ja kulutusta lisättiin. Jos ruokaa on syöty enemmän kuin tarpeeksi, on myös liikuttu enemmän. Jaanalle jumpan lisäksi omimmiksi lajeiksi ovat tulleet kuntosali ja allasjumppa.

Erona aikaisempaan, jolloin laihduttamista on seurannut lihominen, Jaana näkee nyt sen, että rinnalla on ollut läheinen joka on jaksanut tukea ja ote on sen vuoksi pitänyt. Myös se tärkeä kohtuullisuuden taidon oppimisen läksy on nyt opittu, mikä on Jaanan mielestä todella tärkeää jokaiselle.

Kirjaa on saatavilla Vuokrakirppis Adeliinasta 15 euron hintaan tai tilaamalla tekijältä jaana.kankkonen@gmail.com. Tilattaessa kirjan hintaan lisätään kahden euron postikulut.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät