Aki Orava kunnostatui Koskenkorvan kaadossa.

Ankkurit Kossua väkevämpi Kitrolla

Alajärven Ankkureiden superpesismiehet ottivat kauden avauspisteensä kaatamalla Kitrolla Koskenkorvan Urheilijat suoraan jaksoin 2-0 ( 5-1,3-0 ).

Tiiviillä ulkopelillä vieraansa hyydyttäneen Ankkurijoukkueen ratkaisijoiksi kohosivat ottelussa ensimmäisen jaksolla kunnarin ja kaksi tavallista juoksua lyönyt Henri Heikkinen sekä toisella jaksolla Kossun kolmospuolta kunnarin ja yhden tavallisen juoksun arvoisesti kouluttanut Aki Orava.

Heidän lisäkseen erinomaiseen peliesitykseen venyi lukkarin tontillaan Ville Väliaho.

– Ville lupasi ennen ottelua pistää Kossun lyöntitykin Jere Dahlstömin taskuunsa ja pisti sitten samantien kaikki Kossun pelaajat, paljasti Ankkureiden ykkösenä palkittu Aki Orava taiston tauottua.

Koskenkorva aloitti ottelun heikosti eikä saanut ensimmäisessä sisävuorossaan etenijäänsä edes kakkoselle. Ankkurit puolestaan onnistui tasoittavallaan tilanteiden teossa mainiosti Juha Katajiston kumuroidessa ottelun avausjuoksun Koskenkorvan kakkoskopparin Juho Toivolan edestä.

Heti perään Henri Heikkinen löi ajolähtötilanteessa kakkosjatkeelta maisemiin kunnarin ja kahden juoksun arvoisesti, jonka jälkeen Nestori Yli-Sissalan nostopallo lipsahti Juho Toivolan räpylästä maahan juoksun arvoisesti.

Ankkureiden tehovuoron jälkeen taululla komeilivat 5-0 johtolukemat, jotka olivat Koskenkoravlle liikaa.

Toisen jakson ratkaisu nähtiin vasta jakson viimeisessä vuoroparissa. Jakson ja koko ottelun ratkaisijaksi nousi Aki Orava puhkaisemalla kolmosjatkeelta kunnarin ja yhden tavallisen juoksun arvoisesti.

– Tilanteessa Kossun kolmospolttaja Tuomas Tuohisaari aavisti keskelle jolloin päätin sijoittaa lyöntini kolmospuolelle. Kun vielä lukkari Juho Hakomäki avusti sopivalla syötöllä lyönti onnistui hyvin, myhäili Orava
Ankkureiden pelinjohtaja Matti Iivarinen oli luonnollisesti tyytyväinen täyteen pistepottiin.

– Isot pisteet. Sisäpeli oli kauden parasta tähän asti. Saatiin hyvin tilanteita aikaan ja kotiutuslyönneissäkin oli tehoa riittävästi. Heikkisen ja Oravan läpilyöntien ohella Ville Väliahon erinomainen lukkarointi oli voitomme avain tänään, tiivisti Iivarinen.

Väliahon peliä kehui myös ykköspalkinnon pokannnut Aki Orava.

– Ville hallitsi kotipesää ja pelasi erittäin hyvää lukkaripeliä ja oli iso osa ulkopeliämme, kehui Orava.

Perjantaina Ankkurit kohtaa Kitrolla Sotkamon Jymyn. Ottelu alkaa kello 18.