-9.1 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Lauantaina villiinnytään keväästä

Tulevana lauantaina kello 12-16 villiinnytään kevätluonnosta. Soinin yhtenäiskoulun 8A-luokka järjestää keväisen tapahtuman Lauttosen rannassa ja sen ympäristössä.

”Luonnon päivät 2017” on neljä luontoon yhdessä menemisen päivää satavuotiaan Suomen kunniaksi.

MAINOS

Talvella sukellettiin talveen, tulevana lauantaina villiinnytään kevääseen, keskikesällä rakastutaan kesäyöhön ja viimeisenä juhlitaan Suomen upeinta luontoa 26.8. sata päivää ennen virallista itsenäisyyspäivää.

Soinin ”Villiinny keväästä Lauttosella” on mukana monipuolista toimintaa kauniin rantamaiseman äärellä. Lapsille on poniratsastusta ja lampaiden rapsutusta yhteistyössä Soinin Eläinystävät ry:n kanssa.

Esillä seurakunnan leirikeskuksen tiloissa on Jussi Syrjälän ottamia luontokuvia. Samassa paikassa on kahvio herkkuineen ja muurinpohjalettuineen.

Luontopolulla voi liikkua Amazing Race -tyyliin. Lauttosella voi kokeilla myös ongintaonneaan Lauttosen rannalla.

Tapahtuman pääjärjestäjänä on 8A-luokka, joka kerää tapahtumalla varoja 9.luokan kevään retkeä varten.
Tapahtuman järjestävä luokka on käynyt Järkkää tapahtuma -koulutuksen talvella. Itse lauantain tapahtuma on ilmainen, mutta osa toiminnoista on maksullisia.

Luokan kanssa järjestelyissä yhteistyössä ovat Soinin seurakunta, Soinin 4H-yhdistys, Sale Soini, Soinin Tiikerit, Soinin Eläinystävät ja Jussi Syrjälä.

Rami Puro

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät