Klemola ja Väkeväinen kolmoismestareiksi Lappajärven koululaiskisoissa

Lappajärven koulujen väliset yleisurheilukilpailut pidettiin Nissin stadionilla. Sää oli aurinkoinen, mutta pikamatkoilla voimakas vastatuuli pudotti tulostasoa.

Vuoden koululaisurheilija Petra Väkeväinen voitti pituushypyn ja molemmat juoksumatkat. Myös Juha Klemola saavutti kolme mestaruutta Yhteiskoululle.

Rantakankaan koululle tuplamestaruuden toivat Lotta ja Liina Viinamäki. Yhteiskoulun tuplamestareita olivat esikoululaiset Olivia Övermark ja Jesse Osmonen sekä kolmosluokan Eevert Väkeväinen.

Se että monimestareita ei ollut tämän enempää kuvastaa kilpailujen kovaa tasoa: Lappajärveltä lajiin kuin lajiin löytyy lahjakkuuksia ja yksikään mestaruus ei tule helpolla.

Pitkillä matkoilla nähtiin sekä rohkeita ”alusta asti täysillä” juoksijoita että loppukirikamppailuita. Heittolajeissa ylivoimaisin voittaja oli ekaluokkalainen Samu Kivinen pallonheitossa kahdeksan metrin erolla seuraavaan.

Tulokset (Ra = Rantakankaan koulu, Yk = Yhteiskoulu, Lä = Länsiranta).

T6 40m: 1. Olivia Övermark Yk 9,08, 2. Heljä Turpeinen Ra 9,17, 3. Luna Korri Yk 9,65, 4. Ella Savola Yk 9,67, 5. Katri Kniivilä Yk 9,73, 6. Enni Kangastie Yk 9,89, 7. Emilia Mietala Yk 10,44.

T6 600m: 1. Heljä Turpeinen Ra 2.55,00, 2. Enni Kangastie Yk 3.27,00, 3. Emilia Mietala Yk 3.33,00, 4. Luna Korri Yk 3.47,00, 5. Sissi Savola Yk 3.52,00, 6. Katri Kniivilä Yk 4.01,00.

T6 Pallo: 1. Olivia Övermark Yk 14,65, 2. Luna Korri Yk 14,35, 3. Sissi Savola Yk 12,82, 4. Emilia Mietala Yk 9,82, 5. Ella Savola Yk 6,80, 6. Enni Kangastie Yk 6,20, 7. Katri Kniivilä Yk 4,83.

T8 40m: 1. Anni Puro Lä 7,38, 2. Aada Kangastie YK 7,64, 3. Lotta Viinamäki Ra 7,85, 4. Vilma Viinamäki YK 7,86, 5. Aada Lintu Yk 8,07, 6. Tinja Osmonen YK 8,39, 7. Lea Mattila Ra 8,42, 8. Tiia Vanhamäki Yk 8,48, 9. Liisi Harju YK 8,56, 10. Iina Hernesniemi YK 8,68, 11. Veera Mäkelä YK 8,70, 12. Pihla Mansikkaviita YK 8,78, 13. Eeva Dinga Yk 8,88, 14. Silja Saari YK 8,91, 15. Senni Jokitalo YK 9,03, 16. Netta Viinamäki Ra 9,08, 17. Aava Övermark YK 9,18, 18. Sofi-Ellen Myllyperkiö YK 9,19, 19. Emmi Lantela YK 9,25, 20. Ronja Peltokangas Lä 9,27, 21. Fanni Autio YK 9,44, 22. Iita Hautalahti Yk 9,51, 23. Siiri Juttuniemi YK 9,56, 24. Inka Vesala RA 9,69, 25. Mai -Ellen Kankaanpää Yk 9,77, 26. Venla Koivuniemi YK 10,02, 27. Siiri Peltoniemi YK 10,56, 28. Sofia Arkhipova YK 10,82, 29. Emma Juttuniemi YK 11,22, 30. Peppi Lehtonen YK 11,35.

T8 600m: 1. Lotta Viinamäki Ra 2.32,00, 2. Pihla Mansikkaviita YK 2.40,00, 3. Vilma Viinamäki YK 2.42,00, 4. Aada Kangastie YK 2.43,00, 5. Senni Jokitalo YK 2.50,00, 6. Veera Mäkelä YK 2.52,00, 7. Aava Övermark YK 2.54,00, 8. Aada Lintu Yk 2.58,00, 9. Tiia Vanhamäki Yk 3.05,00, 10. Lea Mattila Ra 3.07,00, 11. Inka Vesala RA 3.08,00, 12. Eeva Dinga Yk 3.12,00, 13. Mai -Ellen Kankaanpää Yk 3.14,00, 14. Ronja Peltokangas Lä 3.15,00, 15. Sofi-Ellen Myllyperkiö YK 3.16,00, 16. Siiri Juttuniemi YK 3.19,00, 17. Iita Hautalahti Yk 3.21,00, 18. Liisi Harju YK 3.22,00, 19. Emmi Lantela YK 3.31,00, 20. Tinja Osmonen YK 3.58,00, 21. Sofia Arkhipova YK 5.32,00.

T8 Pallo: 1. Lotta Viinamäki Ra 22,78, 2. Anni Puro Lä 22,53, 3. Tinja Osmonen YK 18,14, 4. Silja Saari YK 17,94, 5. Liisi Harju YK 15,87, 6. Lea Mattila Ra 15,11, 7. Aada Kangastie YK 14,63, 8. Fanni Autio YK 14,18, 9. Vilma Viinamäki YK 13,17, 10. Siiri Peltoniemi YK 12,81, 11. Pihla Mansikkaviita YK 11,98, 12. Siiri Juttuniemi YK 11,88, 13. Tiia Vanhamäki Yk 11,77, 14. Peppi Lehtonen YK 11,68, 15. Pinja Mäki Ra 11,18, 16. Eeva Dinga Yk 10,94, 17. Iina Hernesniemi YK 10,92, 18. Ronja Peltokangas Lä 10,84, 19. Sofi-Ellen Myllyperkiö YK 10,69, 20. Iita Hautalahti Yk 10,55, 21. Aada Lintu Yk 10,44, 22. Emma Juttuniemi YK 9,39, 23. Senni Jokitalo YK 9,38, 24. Inka Vesala RA 8,12, 25. Emmi Lantela YK 7,92, 26. Sofia Arkhipova YK 7,85, 27. Mai -Ellen Kankaanpää Yk 7,84, 28. Veera Mäkelä YK 7,83, 29. Aava Övermark YK 7,34.

T10 600m: 1. Liina Viinamäki Ra 2.24,00, 2. Kaisa Sadeharju LÄ 2.25,00, 3. Iida Kangastie YK 2.30,00, 4. Minttu Mansikkaviita YK 2.35,00, 5. Noora Korkea-aho YK 2.36,00, 6. Sama Al-juboori Yk 2.47,00, 7. Minttu Korri YK 2.49,00, 8. Helmiina Viinamäki YK 3.02,00, 9. Alissa Lammi YK 3.07,00.

T10 60m: 1. Iida Kangastie YK 10,49, 2. Liina Viinamäki Ra 10,57, 3. Noora Korkea-aho YK 10,80, 4. Aava Väkeväinen YK 11,17, 5. Milla Luostarinen RA 11,26, 6. Jenna Saarikoski YK 11,33, 7. Jasna Porthen RA 11,34, 8. Irina Hernensiemi Yk 11,47, 9. Pihla Etelämäki YK 11,50, 10. Minttu Korri YK 11,51, 10. Sama Al-juboori Yk 11,51, 12. Alissa Lammi YK 11,72, 13. Aurora Hernesniemi YK 11,85, 14. Jenni Takala YK 12,10, 15. Miisa Harju YK 12,17, 16. Minttu Mansikkaviita YK 12,26, 17. Siiri Korri YK 12,28, 18. Kerttu Kniivilä YK 12,29, 19. Vilma Olli YK 12,40, 20. Nea Övermark YK 12,85, 21. Jemina Jouppila YK 13,17, 22. Pinja Eteläaho YK 13,33.

Liina Viinamäki otti Rantakankaan koululle mestaruudet 600 metrillä ja korkeudessa.

T10 Korkeus: 1. Liina Viinamäki Ra 112, 2. Helmiina Viinamäki YK 105, 3. Viivi Ala-aho YK 105, 4. Kaisa Sadeharju LÄ 102, 5. Noora Korkea-aho YK 92, 6. Iida Kangastie YK 87, 7. Sama Al-juboori Yk 87.

T10 Kuula: 1. Minttu Korri YK 6,97, 2. Eneli Fjodorov RA 6,02, 3. Aava Väkeväinen YK 5,52, 4. Viivi Ala-aho YK 5,43, 5. Noora Korkea-aho YK 5,24, 6. Jenna Saarikoski YK 5,14, 7. Irina Hernensiemi Yk 4,94, 8. Alissa Lammi YK 4,76, 9. Kaisa Sadeharju LÄ 4,70, 10. Pihla Etelämäki YK 4,68, 11. Miisa Harju YK 4,66, 12. Liina Viinamäki Ra 4,61, 13. Aurora Hernesniemi YK 4,40, 14. Siiri Korri YK 4,26, 15. Helmiina Viinamäki YK 4,21, 16. Kerttu Kniivilä YK 4,09, 17. Iida Kangastie YK 4,07, 18. Sama Al-juboori Yk 4,02, 19. Jemina Jouppila YK 3,83, 20. Vilma Olli YK 3,40, 21. Minttu Mansikkaviita YK 3,06, 22. Nea Övermark YK 2,84, 23. Pinja Eteläaho YK 2,74.

T12 100m: 1. Petra Väkeväinen YK 14,43, 2. Roosa Luoma YK 14,99, 3. Aliisa Viinamäki RA 15,10, 4. Edit Jokitalo YK 15,68, 5. Julia Haavisto RA 16,37, 6. Julia Kielaangangas RA 16,47, 7. Minea Kivinen YK 16,76, 8. Minna-Liisa Savola YK 16,80, 9. Jenna Niemelä Ra 16,81, 10. Martta Rantakagas Ra 17,43, 11. Maija Sadeharju LÄ 17,53, 12. Veera Alalantela LÄ 18,07, 13. Venla Turpeinen RA 18,10, 14. Ksenia Lukina YK 18,61, 15. Tianna Osmonen YK 19,39.

T12 600m: 1. Petra Väkeväinen YK 2.07,00, 2. Aliisa Viinamäki RA 2.08,00, 3. Edit Jokitalo YK 2.09,00, 4. Minea Kivinen YK 2.21,00, 5. Venla Turpeinen RA 2.26,00, 6. Julia Haavisto RA 2.28,00, 7. Tianna Osmonen YK 2.48,00.

T12 Keihäs:
1. Terhi Kangastie Lä 25,52, 2. Petra Väkeväinen YK 25,08, 3. Roosa Luoma YK 21,45, 4. Aliisa Viinamäki RA 20,70, 5. Edit Jokitalo YK 20,27, 6. Jenna Niemelä Ra 17,76, 7. Ksenia Lukina YK 17,30, 8. Siina Vita-aho LÄ 15,75, 9. Martta Rantakagas Ra 15,06, 10. Mira Osmonen YK 14,34, 11. Minea Kivinen YK 13,58, 12. Julia Kielaangangas RA 12,35, 13. Minna-Liisa Savola YK 10,06, 14. Tianna Osmonen YK 7,93, 15. Oona Osmonen YK 6,69, 16. Iida Pakulla YK 6,06.

T12 Pituus: 1. Petra Väkeväinen YK 479, 2. Roosa Luoma YK 435, 3. Edit Jokitalo YK 420, 4. Aliisa Viinamäki RA 411, 5. Julia Haavisto RA 364, 6. Jenna Niemelä Ra 362, 7. Martta Rantakagas Ra 360, 8. Julia Kielaangangas RA 354, 9. Minna-Liisa Savola YK 340, 10. Terhi Kangastie Lä 336, 11. Maija Sadeharju LÄ 330, 12. Aliisa Lehtinen YK 321, 13. Johanna Porthen RA 303, 14. Julia Latvala YK 303, 15. Mira Osmonen YK 300, 16. Tianna Osmonen YK 288, 17. Ksenia Lukina YK 283, 18. Siina Vita-aho LÄ 240, 19. Oona Osmonen YK 169, 20. Iida Pakulla YK 146.

P6 40m: 1. Jesse Osmonen Yk 8,29, 2. Lauri Sadeharju Lä 8,38, 3. Oliver Rannila Yk 8,40, 4. Iisakki Hernensiemi Yk 8,60, 5. Lauri Savola Yk 8,76, 6. Oula Viinamäki Yk 8,89, 7. Samuli Kraatari Lä 9,05, 8. Atte Kautiainen Yk 9,73, 9. Miska Lammi Yk 9,77, 10. Aatu Ahvenniemi Yk 9,95, 11. Vilppu Jokitalo Yk 10,16, 12. Viljami Korri Yk 11,23.

P6 600m: 1. Jesse Osmonen Yk 3.09,00, 2. Lauri Savola Yk 3.45,00, 3. Miska Lammi Yk 4.15,00.

P6 Pallo: 1. Oula Viinamäki Yk 17,60, 2. Iisakki Hernensiemi Yk 16,66, 3. Oliver Rannila Yk 16,19, 4. Miska Lammi Yk 16,08, 5. Atte Kautiainen Yk 14,79, 6. Lauri Sadeharju Lä 13,31, 7. Lauri Savola Yk 13,27, 8. Jesse Osmonen Yk 12,95, 9. Vilppu Jokitalo Yk 11,72, 10. Aatu Ahvenniemi Yk 6,70, 11. Samuli Kraatari Lä 6,66, 12. Viljami Korri Yk 5,73.

P8 40m: 1. Santtu Saariaho Lä 7,74, 2. Viljami Övermark YK 8,10, 3. Samu Kivinen YK 8,13, 4. Jaakko Tyynelä YK 8,19, 5. Lennart Väkeväinen YK 8,24, 6. Konsta Turpeinen RA 8,25, 7. Taavi Happonen LÄ 8,26, 8. Oskari Luoma YK 8,29, 9. Joonas Mäntylä Yk 8,33, 10. Joni Saarikoski YK 8,52, 11. Ruslan Kuikin YK 8,58, 12. Mikael Lammi YK 8,60, 13. Lenni Luoma LÄ 8,73, 14. Aatu Angervisto YK 8,74, 15. Denis Gobrach Yk 8,77, 16. Leo Pouttu YK 9,01, 17. Eemeli Kraatari LÄ 9,04, 18. Luukas Kari RA 9,06, 19. Pyry Salonpää YK 9,07, 20. Niko Niemelä Yk 9,09, 21. Aaron Hernesniemi YK 9,11, 22. Otto Rantakagas YK 9,25, 23. Aukusti Autio YK 9,89, 24. Ossi Rajala Lä 9,91, 25. Sami Lampi YK 11,96.

P8 600m: 1. Jaakko Tyynelä YK 2.24,00, 2. Samu Kivinen YK 2.33,00, 3. Lenni Luoma LÄ 2.43,00, 4. Sasu Lammi YK 2.45,00, 5. Taavi Happonen LÄ 2.48,00, 6. Oskari Luoma YK 2.51,00, 7. Joonas Mäntylä Yk 2.52,00, 8. Pyry Salonpää YK 2.53,00, 9. Leo Pouttu YK 3.17,00, 10. Mikael Lammi YK 3.19,00, 11. Denis Gobrach Yk 3.28,00, 12. Niko Niemelä Yk 3.30,00, 13. Sami Lampi YK 4.53,00.

P8 Pallo: 1. Samu Kivinen YK 28,63, 2. Mikael Lammi YK 20,21, 3. Lennart Väkeväinen YK 19,96, 4. Aatu Angervisto YK 19,85, 5. Joonas Mäntylä Yk 19,68, 6. Lenni Luoma LÄ 19,51, 7. Konsta Turpeinen RA 19,42, 8. Luukas Kari RA 18,02, 9. Oskari Luoma YK 17,89, 10. Joni Saarikoski YK 17,74, 11. Leo Pouttu YK 17,47, 12. Pyry Salonpää YK 17,29, 13. Ruslan Kuikin YK 17,25, 14. Santtu Saariaho Lä 16,96, 15. Taavi Happonen LÄ 16,60, 16. Jaakko Tyynelä YK 16,55, 17. Aukusti Autio YK 13,71, 18. Viljami Övermark YK 12,66, 19. Denis Gobrach Yk 11,22, 20. Aaron Hernesniemi YK 10,82, 21. Niko Niemelä Yk 10,73, 22. Ossi Rajala Lä 10,62, 23. Eemeli Kraatari LÄ 10,17, 24. Sami Lampi YK 6,33.

P10 600m: 1. Oskar Pakulla Yk 2.15,00, 2. Aaron Lauronen LÄ 2.17,00, 3. Johannes Kujala RA 2.18,00, 4. Elias Luoma LÄ 2.20,00, 5. Oskari Kangastie LÄ 2.22,00, 6. Jesse Vesanen YK 2.27,00, 7. Viljami Olli YK 2.32,00, 8. Vili Salonpää YK 2.33,00, 9. Antti Räisänen YK 2.37,00, 10. Teemu Hernensiemi Ra 2.39,00, 11. Joose Jokitalo YK 2.46,00, 12. Juhani Savola YK 2.48,00, 13. Donato Rauhaniemi YK 3.00,00, 14. Kristian Nylund Yk 3.15,00, 15. Joni Osmonen YK 3.29,00, 16. Kosti Peltoniemi YK 3.47,00.

P10 60m: 1. Eevert Väkeväinen YK 10,17, 2. Oskar Pakulla Yk 10,18, 3. Jesse Vesanen YK 10,27, 4. Oskari Kangastie LÄ 10,57, 5. Aaron Lauronen LÄ 10,76, 6. Johannes Kujala RA 10,77, 7. Antti Räisänen YK 10,85, 8. Donato Rauhaniemi YK 10,95, 9. Vili Salonpää YK 11,10, 10. Juhani Savola YK 11,32, 11. Joose Jokitalo YK 11,49, 12. Oskari Rauhala YK 11,64, 13. Oliver Pakulla YK 11,74, 14. Eetu Vieruaho LÄ 11,79, 15. Viljami Olli YK 11,81, 16. Kristian Nylund Yk 11,85, 17. Jere Lammi YK 12,10, 18. Lauri Valkosalo RA 12,17, 19. Joni Osmonen YK 12,23, 20. Teemu Hernensiemi Ra 12,50, 21. Mico Savola YK 12,79, 22. Einari Myllyperkiö YK 12,84, 23. Kosti Peltoniemi YK 12,93, 24. Arttu Murtomäki YK 13,53, 25. Valtteri Övermark YK 13,57.

P10 Korkeus: 1. Eevert Väkeväinen YK 110, 2. Elias Luoma LÄ 105, 3. Jere Lammi YK 100, 4. Kristian Nylund Yk 95.

P10 Kuula: 1. Jesse Vesanen YK 7,27, 2. Oskari Kangastie LÄ 7,13, 3. Oliver Pakulla YK 7,12, 4. Oskari Rauhala YK 6,66, 5. Viljami Olli YK 6,56, 6. Elias Luoma LÄ 6,42, 7. Niilo Lamminen RA 6,37, 8. Niko Viinamäki RA 6,12, 9. Joni Osmonen YK 6,00, 10. Johannes Kujala RA 5,91, 11. Joose Jokitalo YK 5,84, 12. Aaro Alalantela LÄ 5,69, 13. Eetu Vieruaho LÄ 5,67, 14. Antti Räisänen YK 5,66, 15. valtteri Myllykoski YK 5,21, 16. Eetu Pollari Lä 5,18, 17. Einari Myllyperkiö YK 5,18, 18. Teemu Hernensiemi Ra 5,10, 19. Vili Salonpää YK 5,03, 20. Oskar Pakulla Yk 4,98, 21. Mico Savola YK 4,75, 22. Valtteri Övermark YK 4,69, 23. Iiro Kniivilä YK 4,66, 24. Taavi Hautalahti YK 4,62, 25. Donato Rauhaniemi YK 4,40, 26. Arttu Murtomäki YK 3,19.

P12 100m: 1. Juha Klemola YK 15,32, 2. Elias Kangastie YK 15,80, 3. Väinö Turpeinen RA 15,91, 4. Joni Nahkala YK 15,92, 5. Topias Lauronen LÄ 16,28, 6. Eero Murtoniemi RA 16,46, 7. Veeti Mäkelä YK 16,92, 8. Johannes Joensuu Yk 17,41, 9. Matti Tenhunen YK 17,51, 10. Aleksi Mietala KK 17,65, 11. Veikka Pohjoisaho RA 17,79, 12. Valtteri Olli YK 17,87, 13. Petteri Räisänen YK 18,04, 14. Antti Rantakagas Ra 18,14, 15. Lauri Luoma LÄ 18,63, 16. Oskari Kraatari LÄ 18,73, 17. Valtteri Korri YK 18,78, 18. Roope Korkea-aho YK 19,27.

P12 600m:
1. Juha Klemola YK 2.12,00, 2. Elias Kangastie YK 2.12,01, 3. Matti Tenhunen YK 2.19,00, 4. Väinö Turpeinen RA 2.23,00, 5. Johannes Joensuu Yk 2.26,00, 6. Veeti Mäkelä YK 2.30,00, 7. Oskari Kraatari LÄ 2.48,00, 8. Valtteri Olli YK 2.50,00, 9. Topias Lauronen LÄ 3.12,00.

P12 Keihäs:
1. Elias Kangastie YK 26,55, 2. Matti Tenhunen YK 25,90, 3. Johannes Joensuu Yk 25,77, 4. Joni Nahkala YK 24,80, 5. Juha Klemola YK 24,06, 6. Aleksi Mietala KK 21,83, 7. Valtteri Olli YK 21,62, 8. Veikka Pohjoisaho RA 21,37, 9. Väinö Turpeinen RA 20,69, 10. Anttu Lampinen YK 19,96, 11. Topias Lauronen LÄ 19,69, 12. Lauri Luoma LÄ 17,04, 13. Eero Murtoniemi RA 16,39, 14. Veeti Mäkelä YK 16,12, 15. Hermanni Kuoppala RA 13,86, 16. Panu Alalantela LÄ 13,11, 17. Oskari Kraatari LÄ 10,29.

P12 Pituus: 1. Juha Klemola YK 437, 2. Joni Nahkala YK 402, 3. Matti Tenhunen YK 399, 4. Elias Kangastie YK 397, 5. Johannes Joensuu Yk 390, 6. Väinö Turpeinen RA 380, 7. Topias Lauronen LÄ 375, 8. Veeti Mäkelä YK 348, 9. Valtteri Olli YK 336, 10. Aleksi Mietala KK 313, 11. Valtteri Korri YK 312, 12. Lauri Luoma LÄ 311, 13. Petteri Räisänen YK 287, 14. Hermanni Kuoppala RA 280, 15. Oskari Kraatari LÄ 278, 16. Veikka Pohjoisaho RA 261.

T. Tyynelä