Voittajajoukkue yhtä kuin Hymis

Alajärven kaupungin työntekijät ovat kisanneet Hymis -liikuntakampanjassa. Hoiskon koulu osallistui kampanjaan joukkueella HoisGo! Menestyksensä myötä joukkue palkittiin Voittajajoukkue -diplomilla ja laadukkailla sateenvarjoilla.

HoisGo! joukkueen jäsenet olivat kaikki yhtä mieltä siitä, että kahden kuukauden liikuntakampanja on tuonut paljon positiivisia vaikutuksia sekä nostattanut työyhteisössä yhteishenkeä. HoisGo! joukkueen liikunta-aika oli keskimäärin huikeat 12,9 tuntia / viikko / henkilö.

MAINOS

Liikuntakampanja oli kahden kuukauden ponnistus ajalla maaliskuu – huhtikuu. Alkukartoituksessa kaupungin työporukoiden henkilökohtainen liikunnallinen lähtötaso oli keskimäärin 3,5 tuntia / viikko. Liikuntakampanjan aikana liikunnan määrä tuplaantui reilusti.

Kampanjan tavoitteena on kannustaa ihmisiä liikunnalliseen ja terveelliseen elämäntapamuutokseen. Tavoitteena saada liikkumaan nekin, jotka vähemmän liikkuvat ja tässä kampanjassa enemmän kuin onnistuttiin.

Huikeita ja näkyviä tuloksia myös kerrottiin liikuntakampanjan tehneen. Painoa oli saatu putoamaan useita kiloja, kun liikunnan määrää oli lisätty. Liikunta ja terveellinen syöminen vaikuttivat siihen, että verenpaine laski alemmas sekä sokeriarvot paranivat.

Joukkue HoisGo! kertoi, että kampanjaan lähdettiin asenteella ”Me halutaan voittaa”. Kampanjan ajankohta oli myös loistava, sillä lumitöistä sai hyvin pisteitä merkittäessä liikuntasuorituksia. Kävely oli lajivalikoimasta suosituin.

Työyhteisöllä oli käytössään myös viestirinki, johon lisättiin juttuja ja kuvia jumpalta, salilta tai päivän herkullisesta salaatista. Se oli osaltaan tsemppaamassa siihen, että oli pakko lähteä liikkumaan.
Kampanjaan osallistuneita oli kaikkiaan 295 henkilöä ja työporukoita 32.

Tanja Kyrönlahti

Exit mobile version