-1.5 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Boneset julkaisee säröistä metallia

Jani Vuorela ja Jani Rintala roudaavat musiikkivehkeitä autoon Vimpelin korkeimmasta rakennuksesta.
– Tämä on Vimpelin kunnalta mahtava kädenojennus. Vuokrahinta on todella kohtuullinen, kehuu Jani Vuorela entisen Järviseudun sairaalan pihassa.

Boneset -yhtyeen miehet ovat tyytyväisiä uuteen treenikämppään, vaikka talvella pelkässä peruslämmössä voi pilkkihaalari olla tarpeen. Bändi julkaisee uuden musiikkitallenteen 16.6.

MAINOS

Bonesetin juuret ovat kitaristi Jani Vuorelan ja laulusolisti Mika Kyrönlahden lapsuudessa. Alajärven pojilla oli erilaisia bändivirityksiä jo alakouluiässä.

– Perustimme ”nykyisen” bändin viisi vuotta sitten, mutta tällä kokoonpanolla olemme soittaneet kaksi vuotta, Jani Vuorela kertoo.

Porukan basisti Jani Rintala löytyi Alajärveltä netin avulla. Rintala puolestaan bongasi rumpaliksi vimpeliläisen Tatu Latvalan työpaikaltaan Ruukilta, missä Tatu oli kesätöissä. Soolokitaristi Sami Savola löytyi Lappajärveltä yhteisten kavereiden kautta.

Myyntiin tuleva viisi biisiä plus niiden treenit sisältävä julkaisu tallennetaan cd:n lisäksi perinteisille c-kaseteille. Aiemmin yhtye on julkaissut kaksi c-kasettia.

– Kasetti on halvempi tuottaa. Kyllä ihmisillä on vielä kasettisoittimia jäljellä, Vuorela sanoo.
Jani Rintala tietää pari tuotemerkkiä, jotka valmistavat edelleen kasettisoittimia.

Kokoelman rummut on taltioitu Punkalaitumella Studio Watercastlessa, ja kitarat ja laulu kaveriporukalla Perhossa Pilles-studiossa. Seuraava vaihe on kasettien ja cd-levyjen monistus sekä julkaisun jakelu netin streamauspalveluihin, joita ovat mm. Spotify, iTunes, Deezer ja Google Play. Lisäksi Youtubeen ilmestyy piakkoin musiikkivideo kappaleesta Rain.

Mika Kyrönlahti on loihtinut laulumelodiat ja valtaosan sanoituksista. Biisien sävellys ja sovitus on tehty bändin yhteistyönä.

Kasetin tai cd:n voi ostaa keikalta tai bändin Fb-sivujen kautta.

Kesään mahtuisi enemmän keikkoja

Boneset on keikkaillut mm. Soinissa, Vimpelissä, Lehtimäen Ränkirockissa sekä suhteiden kautta Jyväskylässä ja Seinäjoella.

Keikka Seinäjoen Varttibaariin lienee merkittävin: siellä oltiin lämmittelybändinä Profane Omen -yhtyeelle, joka on esiintynyt Japanissa asti.

– Roudaaminen nostaa hien pintaan. Mutta saisi keikkoja olla enemmänkin, Vuorela ja Rintala pohtivat.
Tietyissä rajoissa kuitenkin – alajärveläiset ovat nimittäin kaikki perheenisiä.

Soiton motiivina miehillä on irrottautuminen arjesta. Musiikin tekemisen tuotto on tähän asti ollut plus-miinus-nolla.

– Sitä vain haluaa soittaa, kun on koko ikänsä soittanut. Bändin kanssa se on paljon mukavampaa kuin omissa oloissa, Jani Rintala miettii.

Itseoppineita, leppoisia miehiä

Musiikkiopintoja miehillä ei paljon ole keskimäärin: Tatu Latvala on suorittanut Kaustisen musiikkilukion ja Jani Rintala kävi nuorena Kimmo Niskalan kitarapiirissä.

– Me muut olemme täysin itseoppimattomia. Minulle musiikin teoria ei sano mitään. Toisaalta juuri siksi ei tule rajoituksia, että tämä sointu riitelee tämän soinnun kanssa. Meidän soittoomme eivät kuulu hienot sävyt, musiikissamme on säröä ja se tulee täysillä, Jani Vuorela kuvailee.

– Ja vaikka soitamme metallia, emme ole vihaisia, vaan ihan leppoisia kavereita, Jani Rintala hymyilee.
Youtubessa soiva kappale Morning tuo mieleen Lordin.

– Solistilla on samantapainen raspiääni kuin Lordilla. Mutta Lordi on kuitenkin enemmän showrockia, ja me soitamme metallimusaa, Jani Vuorela sanoo.

Yhtyeen nimi Boneset suomeksi? Luusetti eli luuranko? Googletuksella löytyy punakukkainen rohdoskasvi, jonka suomalainen nimi on punalatva. Englanniksi rajulta kuulostavan nimen on keksinyt Jani Rintala.

– Nimi on siitä hyvä, että sillä voi ajatella olevan monia merkityksiä. Yrttikasvina tunnetulla punalatvalla on ollut maine kaikkien sairauksien parantajana ja sitä on käytetty myös mustassa magiassa, Rintala selittää.

Hevimusiikki ja treenikämppä vanhassa sairaalassa, jolla on pitkä historia, tuntuu mielenkiintoiselta yhdistelmältä.

– Ei tulisi kyllä mieleen olla täällä yksin yöllä. Kerran oli ovi auennut itsestään, tuolla oli yksi lista siirtynyt ynnä muuta, miehet heittävät pilke silmäkulmassa.


Anne Savela

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät