Sami Haapakoski pelasi Kiteellä pitkästä aikaa ykköskärkenä.

Vedolle täysi pistepotti Kiteeltä

Miesten superpesis: Kiteen Pallo – Vimpelin Veto 0-2 ( 0-3,2-8 )

Vimpelin Veto ei antanut Kiteen Pallon yllättää itseään, vaan otti Rantakentältä mukaansa kaikki jaossa olleet kolme pistettä vakuuttavan peliesityksen jälkeen. Kolmostilanteet selvin 9-20 lukemin vieneen Vedon parhaimmistoon ottelussa nousivat kärkietenijän paikalla yhden juoksun lyönyt ja kahdesti kentän kiertänyt Sami Haapakoski ( 7/ 8 ) sekä kunnarin tyhjään kenttään iskenyt ja kahdesti kentän kiertänyt Tuomo Lönnmark ( 9/10 ). Heidän lisäkseen hyvä päivä mailassa oli kolme juoksua seitsemästä kotiutuspaikastaan lyöneellä Janne Mäkelällä. Jokeripaidassa esiintynyt Teemu Isoketo onnistui erinomaisesti kentällemenoissaan tuoden kolme juoksua.

Kiteen Pallosta erottuivat parhaiten edukseen kakkoskopparina hyvän ottelun pelannut Topi Hurskanen ( 4/7 ) sekä etenijäjokerina hyvin kentällemenoissaan onnistunut ja kertaalleen kentän kiertänyt Oskari Purmonen (6/7).

Ottelun ensimmäisen jakson ratkaisivat Vedolle kotiutuksillaan Mikko Kanala, Matias Rinta-aho ja Janne Mäkelä.
Toisella jaksolla Vedon lyöntipeli avautui kunnolla Tuomo Lönnmarkin tyhjään kenttään lyömän kunnarin myötä, jonka jälkeen Janne Mäkelä iski Vedon kahden juoksun johtoasemaan. Jakson kulminaatio nähtiin kolmannen aloittavalla, jossa Veto teki neljä juoksua Henri Puputin, Janne Mäkelän, Matias Rinta-ahon ja Sami Haapakosken lyönneillä. Kitee sai kuparisensa rikki vasta jakson viimeisessä sisävuorossaan 0-8 tappioasemassa. Kiteen kavennusjuoksuista vastasivat Joni Matikainen ja Veli-Matti Sigvart.

Vedon pelinjohtaja Sami-Petteri Kivimäki oli hyvin tyytyväinen omiensa peliesitykseen.
– Ylivoimaisesti paras vieraspeli tähän mennessä. Pelattiin toinen perättäinen ottelu samalla ulkopelikokoonpanolla ja se alkaa näkyä ulkopeliotteissamme. Joukkue pelasi myös sisällä tasapainoisen pelin, kehui Kivimäki.