Eero Nelimarkka ja Alvar Aalto vapaussodan aikoihin 1918.

Mestarit kohtaavat Nelimarkka-museossa

Kaksi mestaria kohtaavat ensimmäistä kertaa näyttelyssä omilla töillään. Taidemaalari Eero Nelimarkka ja arkkitehti tunnettu Alvar Aalto esittelee Eero Nelimarkan ja Alvar Aallon elämää ja työtä Alajärvellä yhteisten teemojen kautta.

Esillä näyttelyssä on maalauksia, kirjeitä, valokuvia ja pienoismalleja. Teosten yhteydessä on myös taiteilijamiesten kirjoituksia. Nelimarkka kuvailee tunteikkaasti mm. kirkkoa.

-Nelimarkka kävi ahkerasti kirkossa. Nimismieskin antoi luvan Eeron ajaa autolla kirkkoon ilman korttia, koska kirkko oli tärkeä taiteilijalle.

Museotoimenjohtaja Maria Lampinen on mukana kaksivuotisessa hankkeessa ”Aallokko kutsuu.” Viime viikonloppuna avautunut näyttely on hankkeen päätapahtuma. Näyttely kuuluu osana Suomi100 –juhlavuoden ohjelmaa. Näyttelyn lisäksi hankkeessa järjestetään pienoisnäyttelyitä, teatteria, musiikkia, työpajoja ja luentoja.

-Olen pyrkinyt hankkeessa selvittämään molempien miesten elämää täällä Alajärvellä ja maailmalla. Jyväskylän Aalto-arkisto on ollut hyvä tietolähde Aallon elämään.

Eero Nelimarkka syntyi Vaasassa, mutta hänen vanhemmat olivat kotoisin Alajärveltä. Eero rakensi huvilan Pekkolan kylään 1933. Siellä hän alkoi maalata erityisesti eteläpohjalaisia maisemia. Niistä Nelimarkka parhaiten tunnetaan.

Kuortaneella syntynyt Alvar Aalto vietti lapsuutensa kesät Alajärvellä. Alvarin isä osti Alajärveltä talon vuonna 1918. Alvar oli kunnassa kirjoilla vuoteen 1925 saakka.

Arkkitehti Aallon kohteita Alajärvellä on yhteensä 11. Seitsemän niistä on rakennuksia.

-Mielestäni Aallon työn arvostuksessa on vielä parantamisen varaa. Nyt on hienoa, että Villa Väinölä, Aallon suunnittelema kohde kunnostetaan hankkeena kuluvan maamme juhlavuoden aikana.

Näyttelyssä on esillä Aallon pienoismalleja arkkitehtitöistä. Nelimarkan kirjeitä on myös esillä 24.9 saakka järjestettävässä näyttelyssä.

Alajärven kaupunki on lähtenyt helmikuussa mukaan Aalto-kaupunkien verkostoon. Aalto-kaupunkeja on yhteensä 13. Kaupungit verkostoituvat yhdessä ja tiedottavat Aalto-kohteista suurelle yleisölle.

Rami Puro