-3.9 C
Alajärvi
tiistai 16.4.2024
MAINOS

Festivaaliohjelmassa tasokasta musiikkia ja lastenjuhlat

Lämpimästä säästä ja muusta Aaltoa & Aarioita -festivaaliviikonlopun lauantain ohjelmasta huolimatta sopraano Silja Aalto houkutteli Alajärven Nuorisoseurantalon lähes täyteen kuulijoita Aaltoa & Aaltoa -konserttiin. Lapset puolestaan pääsivät nauttimaan Peppi Pitkätossusta ja askartelutouhuista.

Kansainvälistäkin menestystä saavuttanut sopraano Silja Aalto on järvenpääläinen nuori Sibelius-Akatemian opiskelija. Noin 1,5 tuntisessa konsertissa kuultiin ensimmäisessä osassa tuttuja suomalaisia säveliä ja toisessa osassa oopperaa ja musikaalisävelmiä. Aaltoa säesti festivaalin taiteellinen johtaja Tommi Niskala.

MAINOS

Kuvankaunis sopraano tummansinisissä iltapuvuissaan hurmasi yleisön ja tarjosi kuulijoilleen korkeatasoisen musiikkielämyksen Alvar Aallon parhaaksi konserttitilaksikin ylistetyssä Nuorisoseurantalon lavalla. Aallon esiintyminen oli ilmeikästä sekä musiikin tunnelmaan ja väreihin mukautuvaa. Yleisössä oli helppo nähdä ja kokea se tunteiden kirjo, jota Aalto lavalla esityksessään tulkitsi ja välitti kuulijoilleen.

Ketään ei varmasti jättänyt kylmäksi myöskään Tommi Niskalan säestys ja esiintyminen.

Suomalaisista säveltäjistä kuultiin Jean Sibeliusta, Toivo Kuulaa, Einojuhani Rautavaaraa ja Oskar Merikantoa. Kolmiosainen Rautavaaran I min älsklings trädgård oli yksi konsertin helmiä eikä Merikannon Kun päivä paistaa myöskään jättänyt yleisöä hiljaiseksi.

Toisessa osassa kuultiin otteita oopperoista Figaron häät, La Bohème ja Rusalka. Musikaaleista kuultiin kaikkien tunteman Catsin yksi maailman kuuluisimpia musikaalihittejä Memory. My Fair Lady on puolestaan musikaaliklassikko, jonka I could have danced all night innosti Aallonkin liikehtimään lavalla tanssahdellen kepeän kappaleen tunnelmissa.

Aallon ääni herätti kuulijoissa sekä ihailua että arvostusta, ja hänen arveltiinkin pääsevän vielä pitkälle urallaan.

Sisustus Kokonin sisäpihalla kesäravintola Heikunkeikun oli täynnä lapsiperheitä, kun Peppi Pitkätossu ja Herra Tossavainen viihdyttivät heitä aamupäivällä. Pepin haitarinsoiton ja tuttujen lastenlaulujen mukaan oli helppo lähteä yhdessä laulamaan, taputtamaan ja ottamaan tanssiaskeleita. Heti kun Peppi julisti lastenjuhlat alkaneeksi, hän sai kaikki innostumaan mukaansa leikkiin.

Samalla yhteistyössä Nelimarkka-museon kanssa järjestettiin lapsille työpajoja Mestarit yhdessä -teemalla. Lapsia taiteen ja arkkitehtuurin maailmaan johdattelivat taideopettajat Ulla Hautamäki ja Anni Viitasaari. Eero Nelimarkan taidekorttien kautta lapset pääsivät maalaamaan vesiväreillä omia taideteoksiaan. Alvar Aallon hengessä he puolestaan saivat rakentaa puupalikoista liimaamalla erilaisia rakennuksia. Myös keppihevoset olivat tapahtumassa mukana.

Jo lauantaiaamupäivällä Inga Yli-Sikkilä Aaltoa & Aarioita ry:stä kertoi, että festivaali on mennyt mukavasti ja yleisöä on riittänyt hyvin. Salakapakka oli rokulitansseissa perjantai-iltana täynnä, ja lauantaina on vielä samassa paikassa luvassa festivaali-iltamat. Ohjelmassa on festivaalin päätöspäivänä sunnuntaina lounaskonsertti, Alavolin Aaltoliikkeessä-esitys sekä festivaalin päätöskonsertti Alajärven Gabrielin kirkossa.

 

Peppi Pitkätossu ja Herra Tossavainen viihdyttivät lapsia Heikunkeikun-kesäravintolassa.

Taideopettajat Ulla Hautamäki ja Anni Viitasaari vetivät lapsille työpajoja Eero Nelimarkan ja Alvar Aallon hengessä.

Jaana Koivukoski

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät