Koppari Linda Viita toi Veikkojen ainoan juoksun ottelussa. Kuva Samuli Koivusalo.

Veikot antoi kelpo vastuksen Virkiälle

LaVe-Virkiä 0-2 (1-6,0-2)

Naisten Superpesiksen paikallisottelu kokosi ennätysyleisön 418 katsojaa Veikkolan kentälle, kun viimevuoden yhteistyöseurat iskivät sarjapisteistä kesäisissä olosuhteissa.

Vaikka Lapua veikin ottelun selkeästi, niin lavettaret antoi kelpo vastuksen. Tapahtumasta jäi varmasti katsojille positiivinen maku. Näimme kentällä huippupesäpalloa, sillä Virkiä on ehdoton mestariehdokas tälläkin kaudella.

Pitkästä aikaa Veikkojen ensimmäinen ulkovuoro sujui hyvin. Vaikka vieraat saivat luotua heti ajotilanteen, niin emäntien räpylät pitivät. Kaikki kolme kotiutusyritystä päättyivät paloihin. Jakson ratkaisu tuli toisessa vuorossa.

Janette Lepistö purkaessa ajoa viimeisenä lyöjänä pallo ei mennyt edes rajojen ulkopuolelle, mutta tulostaululle kirjattiin kuitenkin kaksi juoksua lavettarien tumpuloidessa pallon kanssa luvattoman pitkään.

Jatkotilanteesta Virkiä löi vielä yhden juoksun. LaVen tarkalla pelaamisella Lapuan etumatka olisi ollut yksi juoksu kolmen sijasta. Piritta Kärnän kovalla linjapuhkaisulla Linda Viita ehti helposti kotiin, mikä jäikin kotijoukkueen ainoaksi juoksuksi tässä pelissä.

Toisella jaksolla pelattiin tiukkaa ulkopeliä, mistä osoituksena se, että Virkiä ei saanut kuin viisi kolmostilannetta LaVen kolmea vastaan. Lavettaret osoittivat osaavansa pelata.

Pelinjohtaja Jukka-Pekka Tuomelaa jäi kuitenkin harmittamaan se, että suojattinsa avustivat niin Lepistön kuin Emmi Pippolankin kotiutuksissa.

Veikkojen ainoa juoksu jäi haaveeksi etenijän uinuessa kolmosella Lapuan takakentän lipsahduksen aikana.

Veikkojen peli oli huomattavasti terävämpää, kuin edellinen esitys Kempeleellä. Ulkopelin kohentaminen takaa jatkossa mahdollisuuden pisteisiin, jos pysytään samalla tasolla kuin tässä ottelussa.

Sisäpelin osalta kakkostilanteiden purku vaatii hiomista, sillä ainoastaan neljä kertaa kolmestatoista yrityksestä onnistui. Koko pelin kärkilyönnit menivät Lapualle 41- 25 ja kolmostilanteitakaan se ei saanut kuin 19, mikä osoittaa lavettarien selvää tason nostoa edellisiin otteluihin verrattuna.

Lavettarien kärkilyöntipalkinnon sai numerolle yksi siirretty uhrautuvasti uurastanut Jannika Lillunen. Essi Ritola esitti varmoja otteita niin sisällä kuin ulkonakin.

Lukkari Ella Mäki tuntuu syttyvän Lapuaa vastaa, sillä kevätkierroksen vastaavan ottelun tavoin hänet palkittiin Veikkojen kakkospalkinnolla.