-7.3 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Liikenteessä pelätään rattijuoppoja ja ärsyynnytään ohittelijoista

Liikenneturvan kyselyyn vastanneet suomalaiset kuljettajat kertovat, että liikenteessä eniten pelkoa aiheuttavat rattijuopot ja vaarallisesti ohittavat.

Ärtymystä saavat aikaan eniten ohittelijat ja takapuskurissa roikkuvat. Kolmasosa kuljettajista kertoo ärsyyntyneenä ottavansa joskus tavallista suurempia riskejä.

MAINOS

Liikenneturva kysyi talvella suomalaisten pelon ja ärsytyksen aiheista liikenteessä. Ykkössijaa pelon aiheissa pitävät rattijuopot, joita kertoo pelkäävänsä lähes kuusi kymmenestä vastaajasta. Seuraavaksi eniten pelätään vaarallisia ohituksia (54 %).

Hieman alle puolet kertoo pelkäävänsä ilman heijastinta kulkevia jalankulkijoita, liukasta tai mustaa jäätä sekä hirviä. Myös kännykkää käyttävät autoilijat ovat päässeet pelkojen kuuden kärkeen.

– Tilastojen valossa humalainen kuljettaja vaarantaa ulkopuolisten sijaan yleensä itsensä tai matkustajansa. Rattijuopon pelko ei ole perusteetonta, sillä yksi liikenteen vaarallisimmista paikoista on rattijuopon ohjaama auto. Turvallisesti perille tahtovien matkustajien olisikin syytä kiinnittää huomiota siihen, millaisen kuljettajan kyytiin he nousevat, pohtii Liikenneturvan suunnittelija Antero Lammi.

– Nyky-Suomessa asenteet ovat vahvasti rattijuopumusta vastaan. Rattijuopon pelko on voinutkin toimia myös ennaltaehkäisyn välineenä ja madaltaa kynnystä käräyttää kännissä rattiin kipuava, Lammi jatkaa pohdintaa.

Ärsyyntynyt kuljettaja ottaa herkemmin riskejä

Joka kolmas vastanneesta kertoi ottavansa suuttuneena tai ärsyyntyneenä tavallista suurempia riskejä liikenteessä. Ärsytystä aiheuttivat eniten vaarallisesti ohittavat, takapuskurissa roikkuvat sekä liian lähelle eteen kiilaavat kuljettajat.

Myös liikennesääntöjen rikkominen sekä keskinopeudesta poikkeaminen suututti: ärsytysten kuuden kärkeen mahtuivat sekä liian hitaasti ajavat että ylinopeutta ajavat.

– Suuttumuksen aiheuttajia ovat selkeästi omaa turvallisuutta vaarantava muiden kuljettajien käyttäytyminen, kuten riskiohittaminen, ylinopeudella ajaminen ja piittaamattomuus liikennesäännöistä. Myös liikenteen sosiaalisista normeista poikkeaminen ärsyttää, vaikkei se suoraan itseen kohdistuisikaan, Lammi kuvailee.

Vaikka kaahaaminen, riskinotto ohituksissa ja takapuskurin hiillostus ärsyttävätkin, niihin syyllistytään myös itsekin. Kaksi viidestä kertoo silloin tällöin syyllistyvänsä kaahaamiseen ja hieman tätä harvempi liian lähellä perässä roikkumiseen.Omasta riskinotosta ohituksissa kertoo neljäsosa.

Vaikka jokin – tai vähän useampikin – asia ärsyttäisi liikenteessä, olisi ensiarvoisen tärkeää, ettei anna suuttumuksen valua liikenteeseen.

– Toisten tekemisiin ei liikenteessä kannata yrittää vaikuttaa, sillä lopputulos on lähestulkoon aina huonompi. Se on vain hyväksyttävä. Fiksuin veto, mitä toisen törttöillessä voi tehdä, on säilyttää oma maltti ja keskittyä siihen omaan ajoon.

– Jos kanssakulkija saa hihat käryämään, kannattaa ottaa syvään henkeä ja pureskella vaikka minttupastilli. Ärtymys laantuu hyvin nopeasti, jos siinä ei jää vellomaan, Lammi kannustaa.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät